tiistai 25. elokuuta 2015

Hyvän olon rutiinit


Viime ajat olen tehnyt aika paljon töitä. Ollut työmatkoilla. Koti on mennyt hieman sekavaan kuntoon. Olohuoneen lattia on täynnä papereita ja kuitteja. Vaikuttaa myös päänsisäiseen järjestykseen. Päällimmäinen olotila on kuitenkin inspiroitunut ja onnellinen.




Viime ajat olen myös miettinyt paljon rajoja. Omien rajojen pitäminen on välillä haastavaa. Siinä vaiheessa, kun yöllä herää omaan kiljaisuun, tulee muistutus itselle omien hyvän olon rutiinien tärkeydestä ja levollisuuden lisäämisestä elämään. Hyvän olon rutiineja ei kannata unohtaa eikä määrääkään oikein vähentää.




Viime aikoina on tapahtunut niin paljon hyvää. Niin monet aamiaiset ulkona, oma toimisto siirtynyt hetkittäin veden äärelle, mahtavia ihmisiä ympärillä. Ylipäätänsä nyt on lempikuukauteni, elokuu. Täydellinen hyvän olon rutiinien harrastamiseen.





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Uniikki tie




Kirjoittaisin listan asioista, joista itse pidän. Tekisin unelmistani aarrekartan. Silmäilisin listaa ja karttaa. Ottaisin kalenterin käteeni. Aikatauluttaisin jokaiselle päivälle asioita, joita löytyy listalta ja kartalta.



Kuten kulkisin luonnossa haistelemassa kukkasia. Meren rannalla haaveilemassa. Istuisin kahviloissa. Pitäisin huolen, että kotona olisi aina tuoreita kukkia. Pyhittäisin varhaisen aamuni vain itselleni. Kirjoittaisin. Lukisin. Nauraisin. Tekisin herkullista ja värikästä ruokaa. 



Ottaisin iltaisin lämpimiä jalkakylpyjä. Hemmottelisin itseäni hyvältä tuoksuvalla kosmetiikalla. Lakkaisin kynteni.

Yksinkertainen ja uniikki tie onneen ja menestykseen. Ilon kautta.