sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kohtaamisia, jotka voivat muuttaa kaiken


Jokainen kohtaa elämässään tilanteita ja ihmisiä, jotka voivat muuttaa kyseisen hetken tai jopa koko elämän. Muutos voi tapahtua hetkessä tai pikkuhiljaa. Kun on riittävän tarkkaavainen ja läsnä, voi näitä ihmeellisiä asioita huomata päivittäin. Niitä, jotka vahvistavat tai jopa muuttavat elämän kulkua siihen suuntaan kuin on tarkoitus.




Olen matkustanut viime aikoina paljon. Minulla on selkeä visio, jonka eteen teen töitä. Ja tämä kaikki tekee olon hyvin onnelliseksi ja keveäksi. Olen kohdannut ihmisiä ja tilanteita, joihin olen tarttunut ja jotka ovat muuttaneet jopa elämäni suuntaa. 

Kannattaa olla rohkea ja hieman hullu. Levätä, kun siltä tuntuu. Tavata ihmisiä, jotka inspiroivat. Miettiä, olenko tyytyväinen elämääni, jota nyt elän. Tehtävä muutoksia, mutta oltava muutoksissa kärsivällinen. 




Sankari on ihminen, joka kuuntelee omia sisäisiä haaveitaan. Hän kuuntelee niitä niin vakavasti, että alkaa liikkua niiden suuntaan. - Tommy Hellsten





tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sinä olet vahva



Hankin asennemukin työpöydälleni: kaikki on mahdollista. Tarkoitettu tiukkoihin tilanteisiin tai vain ihan tavallisiin ihaniin työhetkiin muistuttamaan lukuisista mahdollisuuksista.

Kesäisenä välipalana on nyt vahvasti ykkösenä suklainen chiapuuro: 4 rkl chiasiemeniä, 2½-3 dl mantelimaitoa (tai jopa valmista suklaista kauramaitoa). Sekoitetaan ja annetaan seoksen vetäytyä ja tiivistyä. Yön yli harvoin malttaa odottaa, mutta hetki pitää malttaa kuitenkin. Sekaan kaakaojauhoa ja makeutusta ihan oman maun mukaan. Ehkä ripaus suolaa. Päälle tuoreita marjoja.

Kirjapinossa on keikkunut Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäinen voima. Tänään kirja avautui sivulta Sinä olet vahva. Kenties viesti jollekin meistä: "Olet vahvempi ihminen kuin mitä luulet ja tiedät. Kaikki kokemasi kipu ja vastoinkäymiset elämässäsi ovat voimistaneet sinua lisää ja tehneet sinusta sen, joka olet. Kun tämän tiedostat, pystyt saavuttamaan tunteen rauhasta, vaikka tilanne ulkopuolellasi olisi millainen tahansa. Muista. Sinä olet vahva. Sinä kestät ja selviydyt musertumatta. Sinuun voi jäädä jälkiä, mutta lopulta käännät tilanteen voitoksesi. Sinussa on valtava voima, mieletön potentiaali, uskomattomat kyvyt, tähtitieteelliset taidot ja usko, joka ei lopu, vaikka hieman hiipuisikin joskus. Pärjäät aina ja pystyt mihin vain. Muista se."

Äitini löysi minulle vitosella vanhan täkin kirpparilta. Pääsi heti käyttöön sohvalle. Juuri tähän hetkeen sopiva.

Kesäkorukseni on päässyt IKIKORUN koivuinen riipus. Muisto eräältä hauskalta kesäreissulta.





sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kuluneen viikon oivallukset



Asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä.

Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.

Unelmia pystyy oikeasti elämään todeksi koko ajan. 


Kuva: Tiuku Pennola

Ole rohkea.

Sitä voikin sitten pelätä niin typeriä asioita.

Ympärille kannattaa valita pelkästään huipputyyppejä. 





Mekkoihin on kiva pukeutua.

Aamupala kannattaa syödä välillä kahvilassa.

On suorastaan hölmöä olla vastaanottamatta sitä kaikkea hyvää, mikä itselle kuuluu.