torstai 15. lokakuuta 2015

Nollaamisesta


Oma kompassi saattaa niin herkästi mennä sekaisin. Se, minkä avulla suunnistaa elämässään. On kiire, valtava ärsykkeiden tulva, ulkoapäin tulevat odotukset ja paineet. Sitten vähän kuin hukkaa itsensä. Ainakin pieniksi hetkiksi tai jopa pidemmiksi ajoiksi. Ja sitten alkaa tuntua niin kovin oudolta tai jännältä. Ärsyttää, kiristää tai mikään ei tunnu miltään.



Kehon kompassikin saattaa niin kovin helposti sekoilla. Ei oikein enää tiedetä, miten pitäisi olla tai syödä ja kaikkea kokeillaan ja pian mikään ei oikein tunnu sopivan. Silloinkin tarvitaan pysähtymistä, nollaamista ja paluuta perusasioihin. Omanlaiseen rytmiin ja omalle keholle sopivaan ravintoon. Tilanteeseen, jolloin pystyy tunnistamaan, mikä itselle on hyväksi.



Jokaisella on se oma itselle parhaiten sopiva tapa elää, syödä, rentoutua ja tehdä työtä. Sille kannattaa olla rehellinen. Laittaa oma kompassi kuntoon, vaikka se vaatisi välillä täys nollauksen, isoja muutoksia, rajojen vahvistamista tai kipeiden asioiden kohtaamista.


"Ole oma itsesi. Maailma palvoo omaperäisyyttä."
- Ingrid Bergman






6 kommenttia:

  1. Tuttu tunne...välillä kompassi menee sekaisin . Nykyisin onneksi harvemmin..ja kohta osaan elää niin, että kompassi pysyy oikeassa kursissa..:)

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tuntuu, että se oma kompassi heittelehtii aika useinkin, mutta isommassa mittakaavassa näyttää oikeaan suuntaan, joten jaksan ne ajoittaiset heittelehtimiset, joiden ajattelen kuuluvan kuvioon...

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)