tiistai 5. toukokuuta 2015

Pähkinävoita ja korkkareita



Olen koukussa pähkinävoihin. Siitähän saa kätevästi tehtyä kaikenlaista. Kuten jäätelöä: pakastetut banaaniviipaleet ja pari ruokalusikallista pähkinävoita monitoimikoneessa tai tehokkaalla sauvasekoittimella sekaisin. Itse sorrun vieläkin helpompaan ratkaisuun: lappaan pähkinävoita lasiin ja pistän sekaan suklaapalasia ja kookoslastuja. Siitä sitten lusikoin kahvin kanssa suuhun. Oikeastaan monesti keitän kahvit ja avaan vain pähkinävoipurkin ja syön suoraan purkista. Astetta terveellisempi kahviherkku. Varsinkin kun vaihtelua saa syömällä maapähkinävoita, mantelivoita ja cashewpähkinävoita vuorotellen.

Olen valmistautunut kesän tuloon kosteuttavalla kasvonaamiolla, jonka virkaa tänä keväänä hoitaa ihanan täyteläinen Nafhan kosteuttava ja rauhoittava naamio useamman kerran viikossa. Useamman kerran siksi, että se tuntuu vain niin miellyttävältä.

Rakastan tätä orvokkien aikaa. Kauniit ja herkät kukat, joilla on etuoikeus kukkia yksikseen vielä jonkin aikaa, kunnes muut kesäkukat valtaavat paikat.

Kevät ei ole pelkästään saanut tennareita ulos kaapista, vaan sieltä tuli ihmisten ilmoille erinäinen määrä korkkareita. Tänä keväänä en ole pelkästään mukavuudenhaluinen tennareissani, vaan myös naisellinen korkkareissa. Eläköön juuri tämä kevät!






8 kommenttia:

  1. Noiden sandalettien kärjet ovat mielettömän kauniit! Upea kuva, alkoi heti tehdä mieli välipalaa (ja uusia kenkiä...) Itsekin täytän kodin kukilla aina ekojen lämpimien kevätpäivien tullessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihania ja lämpöisiä kesäpäiviä sinne!

      Poista
  2. Hei! Oletko kokeillut pähkinävoita ja Marie-keksejä? Mun suuri suosikkini kahvin kanssa. Mutta nuo, jotka kerroit, täytyy myös kokeilla. Kengät ovat tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, en ole kyllä kokeillut :) on varmasti herkkua. Juuri vetäisin aamiaisen päätteeksi pikku pähkinävoisetit...

      Poista
  3. Pähkinävoi, sitä on pitänyt ostaa ties kuinka kauan! Orvokit ovat ihania. <3 Yksi lempikukistani. Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin <3 Käyppä kaupassa ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ovat olleet käyttämättöminä tovin ja nyt kyllä pääsevät lempparikengiksi.

      Poista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)