maanantai 12. toukokuuta 2014

Muutoksissa


Mitä tehdä, kun sisällä mylläävät muutoksen tuulet. Kysyi blogiystäväni. Asia, jota myös itse mietin usein.

Pysähtyä. Mitä MINÄ todella haluan? Varaamalla itselleen aikaa, olemalla hiljaa tai lähtemään luontoon kävelemään. Näin teen itse.

Kirjoittaa. Kirjoitan tajunnanvirtaa aamulla herättyäni muutaman sivun. Annan kynän viedä. Pohdin ja jäsentelen asioita. Käyn dialogia itseni kanssa. Joskus iltaisin kirjoitan muistikirjaani (tai ajattelen mielessäni) kysymyksen tai ajatuksen, jota aamulla haluan käsitellä ja jonka jätän alitajunnalleni yön ajaksi työstettäväksi. Aamulla kirjoitan ajatukset ylös. (Olen haastanut itseni kirjoittamaan aamusivuja rutiiniksi asti. Sopii mulle. Lisää niistä on mm. Julia Cameronin kirjassa Tie luovuuteen. Muuten kirjoittaminen ihan mihin aikaan vain toimii ;)


Etsiä kuvia. Jäsentelen asioita luonnostaan kuvien avulla. Varaan hetken aikaa kuvien keräilyyn lehdistä ja otan spontaanisti kaikki kuvat ja tekstit, jotka pomppaavat silmilleni. Lopuksi etsin niistä yhteneväisyyksiä ja joka kerta saan oivalluksia. Puhuttelevimmat liimaan muistikirjani sivuille tai erilliseksi aarrekartaksi.

Puhua. Puhun ajatuksistani ja muutoksen tarpeesta ystävilleni. Puhuminen selkeyttää mieltä ja ratkaisuja syntyy lähes itsestään. Varsinkin, jos vastapuoli osaa kuunnella, antaa uusia näkökulmia sekä haastaa omia pinttyneitäkin ajatusmalleja.


Ottaa ensimmäinen askel. Pienikin. Sen jälkeen maailmankaikkeus liikahtaa. Jotain tapahtuu. Kun pitää silmänsä auki, sen huomaa paremmin. Kenties törmää vanhaan tuttuun, joka tarjoaa apua. Synkroniaa. Itselleni on käynyt näin lukuisia kertoja. Lisäksi sietämään sitä, että voi epäonnistua ja että alkuperäinen ajatus voi muuttua matkan varrella paljonkin.

Näistä ajatuksista voisin kirjoittaa loppuvuoden. Kenties loppuelämän. Eihän se muutoksiin ryhtyminen nimittäin niin yksinkertaista aina ole. Tärkeintä on kuitenkin muistaa se, että jos tekee niin kuin on aina tehnyt, saa sitä, mitä on aina saanut.

14 kommenttia:

  1. Ihana postaus...ihania elämän viisauksia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina <3 En tiedä viisauksista, mutta ajatuksia ja kokemuksia ainakin :) Voi hyvin!

      Poista
  2. Jos haluaa työkaluja avukseen, niin tästä kutsumuskartasta voisi olla apua:
    http://upeaatyota.fi/tyokaluja/#kutsumuskartta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katjuska! Noista työkaluista voisi takuula olla joillekin hyötyä. Tutustun niihin itsekin tarkemmin. Ihanaa viikkoa!

      Poista
  3. Kiitos ja iso halaus! Ihan tuli kyynel silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspiraatiosta tähän kirjoitukseen! <3

      Poista
    2. ps. Jätin kirjasta varauksen kirjastoon ja nyt odottelen innolla uutta luettavaa... :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    3. Hih, kiva :) se alku siinä saattaa kuulostaa vähän 'oudolta', mutta niissä viikkokappaleissa on mun mielestä kivoja ja hyödyllisiä kirjoitus ym tehtäviä. Niitä voi poimia sieltä täältä, jos muuten kirjan täydellinen lukeminen ei inspiroi. Ihanaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  4. Viisaita ja ajattelemisen arvoisia sanoja. Rehellisesti sanottuna tällainen itsensä tutkiskelu ja avaaminen olisi terveellistä tietyin väliajoin. Vaikka en olekaan yhtä ahkera itsetutkiskelija kuin sinä, on hyvä että saan avattua asioita ja ajatuksia ystäville. Joku on joskus kirjoittanut että ystävä on kuin hyvä peili, sitä huomaa asioita itsestään mitä ei ole aiemmin pannut merkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on toisinaan hyväksi. Kaikkea aikaansa ei kannata ajattelemiseen uhrata :) liikaa ei kannata miettiä. Mutta se on myös totta, että itse ajattelen aika paljon ja pohdin asioita. Olen sellainen ihminen ollut aina ja välillä tulee ajateltua enemmän. Tuo peilijuttu on hyvä. On suuri ilo ja onni omistaa viisaita ystäviä, jotka ovat kirkkaita peilejä itselle.

      Rentoa ja keveää viikkoa!

      Poista
  5. Muutoksen tuulensuuntaa on hyvä kuunnella :) Minulle nuo aamusivut eivät sopineet, muodostuivat rasitteeksi, joka oli pakko tehdä. Minulle sopii paremmin rauhallinen ajatteluhetki aamulla. Muutoksen tuulet ne täälläkin tuntuvat puhaltelevan. En tiedä mihin suuntaan ne vievät. Yritän pysähtyä kuuntelemaan ja miettimään. Ja samalla heittäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sellaista ei kannata tehdä, mikä muuttuu rasitteeksi ja pakoksi. Se ei aja enää asiaansa. Itse olen nauttinut kirjoittamisesta suunnattomasti. Nyt on se aika :) Toivottavasti uusi suunta alkaa siellä pian selkiintymään! Rohkeutta toivotan <3

      Poista
  6. Puhuminen ja kuunteleminen on kamalan tärkeitä hahmottamaan myös omia juttuja. Aamusivut ei minullekkaan sopineet, teen sivuja milloin vain. eilenkin ilalla kirjoittelin pitkät pätkät tekstiä josta en tiedä yhtään mihin senkään laittaisin, mutta hauskoja ne on. irrallisia välähdyksiä..
    Minulla taas ruutupaperi on semmoinen, että en osaa yhtään työskennellä ruutujen kanssa, pitää olla blankoa mielellään tai sitten ihan viivaa, mutta mielellään tyhjää balnkoa johon saa laittaa mitä haluaa :) erilaisia kasoja isnpiraatiokuville on myös, ja muistikirjoja ainakin 10 kappaletta ja aina pitää olla kynää ja paperia jos inspiraatio iskee.. ja on mulla yksi idealaatikkokin jonne laitan kaikkea pientä sälää. joskus tuntuu että nämä muistikirjat ja inspiraatiojutut on parempia kuin itse lopputulos. Ja mihin kummaan kaiken sitten lopulta purkaa? miten ideat saa muodon.. siinäpä se..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, aamusivut nimenä rajoittavat kyllä kirjoittamista liikaa ;) Ehkä olisi parempi puhua vain kirjoittamisesta ylipäätänsä. Vaikka itse olenkin motivoitunut just nyt aamuisin kirjoitteluun. Mä muuten tiedän ton saman ruutupaperijutun. Nyt kun kirjoitan hirveät määrät ajatuksenvirtaa, ruutu on siihen hyvä :) Mutta muuten inspiraation hahmotteluun pitää olla se blanko.

      Arvaa kun mullakin on tossa tuolilla ihan hirmuinen pino muistikirjoja, vihkoja ja erinäinen setti irrallisia papereita ja muistilappuja. Inspiraatiotuoli :D Inspiraatiojutut ovat kivempia ehkä kuin lopputulos, mutta oon vähän sitä mieltä, että sillä on myös niitä 'näkymättömiä' vaikutuksia. Tukee itseilmaisua, rentoutumista ja niiden avulla oppii tuntemaan itseäänkin paremmin.

      Poista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)