sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ilon vuosi


Vuosi 2014 on ilon vuosi. Tänä vuonna nauran ja hymyilen paljon. Elämä on kevyttä ja moni unelma tuntuu helpolta saavuttaa. On myös läsnäolon ja levollisuuden vuosi.


Tämäkin vuosi on järjestyksen ja tavaroista luopumisen vuosi. Toivon, että saan käytyä kaikki nurkat läpi. Pidettyä itselläni vain ne tavarat, jotka puhuttelevat sieluani. Teen myös asioita vitkastelematta. 


Tänä vuonna kuuntelen sydäntäni ja elän luottamuksesta käsin. Tänä vuonna silmäni ovat auki näkemään päivittäiset pienet ihmeet, jotka johdattavat polullani eteenpäin. 


Toteutan tänä vuonna itseäni enemmän kuin pitkään aikaan. Bloggailen, valokuvaan, sisustan, teen käsitöitä ja kirjoitan. Vaalin kauneutta ja herkkyyttä. 


Tämä vuosi on omistettu myös hyvinvoinnille. Pidän yllä ja vahvistan terveellisiä elämäntapojani. Treenaan maltillisesti, syön puhtaasti ja monipuolisesti, nautin smoothieista ja värikkäistä kasviksista. Kokeilen uusia reseptejä ja yritän opetella enemmän suunnittelemaan viikon ruokalistaani. Hellin itseäni. Panostan kaikkiin naisellisiin ihanuuksiin, kuten uusiin meikkeihin ja hyvältä tuoksuviin vartalovoiteisiin, mikä omalla kohdallani tarkoittaa laadukasta luonnonkosmetiikkaa. 


Vuoden lopussa olen ylpeä itsestäni. Tunnen oloni vahvaksi, energiseksi, onnelliseksi ja keveän iloiseksi. Vuosi tulee olemaan monien mahdollisuuksien vuosi. Voikin olla, että kaikki on tänä vuonna mahdollista.  

30 kommenttia:

  1. Tässä oli paljon sellaista mitä toivon itsellenikin vaikken varsinaisesti mitään uuden vuoden lupauksia tehnytkään.
    Ja saan nauttia inspiroivasta blogistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ehkä lupauksia, mutta linjauksia, suunnitelmia ja tavoitteita ;) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Ai että kun ihania juttuja! Voisin allekirjoittaa tuon täysin, mutta luulempa että ote on alkanut jo lipsua....

    VastaaPoista
  3. Hyvä Sini! Näin me tehdään;) Olkoon vuotemme täynnä hyvän olon tunteita!!

    VastaaPoista
  4. Oi mitä ihania sanoja! Nämähän käyvät teeseiksi ihan jokaiselle!
    Ihanaa, onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnen ja ilon täyttämää vuotta sulle myös!

      Poista
  5. Voi ihanuutta!! Mukavia päiviä sulle!

    VastaaPoista
  6. Kauniita sanoja! Näistä voisi ottaa oppia ja vinkkiä omaankin vuoteen. Pitäisi ihan oikeasti uskoa, että kaikki on mahdollista, ja miettiä, mitä oikein elämältäni haluan. Sitten vain aloittaa matka siihen suuntaan!

    Tekstistäsi huokuu tyytyväisyys ja harkitsevaisuus. Edellisessä postauksessa (vai oliko se jossain kommenttilaatikossa) taisitkin todeta, että edellisen vuoden summaaminen ja uusien "tavoitteiden" linjaaminen vaatii tänä vuonna aiempaa enemmän aikaa. Se aika näyttää tuottaneen varsin hienon linjauksen. Pidän peukkuja, että toiveesi toteutuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tänä vuonna tarvitsin tosiaan aikaa viime vuoden summaamiseen ja tämän vuoden ajatteluun. Oli paljon pureskeltavaa. Lisäksi olen pitänyt hyvänä tapana sitä, että miettii vuoden vaihteessa, mitä vuodeltaan haluaa tai edes mihin suuntaan haluaisi mennä. Ei sen tarvitse aina niin ihmeellistä olla :)

      Haluan myös uskoa siihen, että tänä vuonna voi olla kaikki mahdollista. Toisaalta haluan suhtautua tulevaan vuoteen läsnäololla ja sen kautta onkin helpompi muuttaa tarvittaessa edeltä suunniteltuja linjauksiaan eikä vain pitää niistä kynsin ja hampain kiinni, jos niin ei olekaan tarkoitettu.

      Hei mutta ihania tammikuisia päiviä ja uusia mahdollisuuksia!

      Poista
  7. Omalla ajattelutavalla on kyllä suuri merkitys sille, millaisena elämä näyttäytyy ja miten jaksaa arkista aherrusta. Tavoittelemisen arvoisia asioita varmasti meille jokaiselle tässä postauksessa.

    VastaaPoista
  8. Pitkään aikaan en ole omalle lukulistalleni lisäillyt uusia blogeja vaan nyt Pilviraitin kautta päädyin tutkimaan sinisiä juttuja. :) Ja voi, tykästyin! Tulevan suunnittelu ja haaveilu on ihanaa puuhaa. Voi olla että alkuvuodesta väsään semmoisen aarrekartan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) tervetuloa! Olenkin ollut ihan fiiliksissäni tästä haaveilusta, että pitäisi kohta osata kääntää se teoiksi. Itseasiassa mulla on tuossa lattialla aarrekartan tekeminen meneillään ;) että tee ihmeessä omasi tälle vuodelle!

      Poista
  9. Tiedätkö, oon ihan varma, että tänä vuonna kaikki on mahdollista! Tulin just (taas) pitkältä metsäretkeltä ja oli niin kaunista, vaikka onkin lumeton tammikuu (ei kuulu mun suosikkiasioihin). Ja nyt tuntuu, että oisin saanut taas hirveästi enemmän virtaa.:)

    Voisin myös lainata aika monta noista lupauksistasi: luovuuden, tavaroista luopumisen ja etenkin sen hyvinvoinnin. Omalla kohdallani se ei tarkoita mitään kauhean tiukkaa ruokavaliota, mutta vähän vähemmän niitä juustovoileipiä ja enemmän myös sellaista treeniä, josta en niin välitä, eli lihaskuntoa. Lisäksi yritän nyt panostaa siihen levollisuuteen, stressittömyyteen ja hyviin uniin. Aika simppeliä siis, mutta tärkeää.

    Ihanaa vuotta ja paljon onnellisia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 Oli muuten todella puhuttelevia kuvasi tuolta metsäretkeltä instassa. Uskon, että sait voimia!

      Joo meillä on yhteisiä linjauksia. Hyvät unet kuulostavat ehdottoman hyviltä! Mullekin ne ovat tosi tärkeitä ja mulla on melkoiset unirutiinit ym sen ympärille rakennettu :D Mulla on tarkoitus tehdä läsnäoloharjoituksia ja rentoutumista aktiivisesti päivittäin tänä vuonna. Toki olen tehnyt ennenkin, mutta nyt yritän olla järjestelmällisempi. Se auttaa yöuniinkin.

      Kiitos samoin, ihanan onnellisia hetkiä sinnekin!

      Poista
  10. Dear Sini!
    You are so right ....
    And I'm sure you make it!
    I also have a lot of plans ....and I have so much dreams ...
    Happy next week dear Sini!
    With love,
    Geli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Geli! I wish you dreams come true :)
      Happy new year!
      Love, Sini

      Poista
  11. Ihana postaus!

    Oletko tavannut muuten sisustuskeijua? Vaikka tuossa tekstissä puhuitkin osuvasti tavarasta luopumisesta, mihin itsekin jatkuvasti pyrin, ainahan sitä voi mielikuvitella pientä kulutusjuhlaa, vai voiko?

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2014/01/hk-living-new-catalogue-2014.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Tuollaista sisustuskeijua en olekaan tavannut :) Ja ehdottoman mielelläni mielikuvittelen myös pienen kulutusjuhlan! Palaan tähän.

      Poista
  12. Tämä oli niin hyvin kirjoitettu, ja kuvatkin ansaitsevat kehuvat kommentit. Luin tämän ääneen miehelleni, sillä onnistuit kirjoittamaan sanoiksi sen, mitä olen epämääräisesti yrittänyt hänelle selittää tulevaisuuden haaveista puhuessani. Kiitos siis siitäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mukava kuulla <3 Toivottavasti sait selkiytettyä omia haaveitasi ja onnea niiden toteuttamiseen! :)

      Neljä ylintä kuvaa olen ottanut joulukuussa eräältä hylätyltä huvila-alueelta tai kuva, missä olen itse, on ystäväni ottama (ja tiettyjä tarpeita varten lavastettu, koska kuka nyt joulukuussa hyppelisi noin vähissä vaatteissa, hui mua). Siinä paikassa on taikaa ja se mielestäni välittyy jollain tapaa jopa valokuvissa :)

      Poista
  13. Juuri noin, sä sanot asiat niin pitelemättömän rohkeasti, juuri niin kuin ne pitääkin. Kaikki hyvä tulee tapahtumaan, piste! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Kyllä, näin tulee juuri tapahtumaan!

      Poista
  14. Maaginen tunnelma, sekä sanoissa että kuvissa. Koetan samaistua itsekin näihin. Ihanaa, parempaa uutta vuotta!♥ Vaikkei siis viime vuosikaan niin huono olisi ollut, mutta ainahan voi parantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aina voi parantaa! :) Siis parempaa tätä vuotta meille molemmille!

      Poista
  15. Mahtava vuosi siis tulossa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti sinnekin! <3

      Poista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)