perjantai 13. joulukuuta 2013

13.12 || muista pause


Kaiken jouluhässäkän keskellä tärkeintä itselleni on rentoutuminen. Kotona voi käpertyä sohvalle, vaikka olisikin vähän sotkuista ja tekemättömät työt odottaisivat. Sytytellä kynttilöitä, hörppiä glögiä ja nautiskella hetki. Joulussakaan ei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Nyt on ollut todella kiireistä aikaa myös töissä, joten päätin olla lähettämättä joulukortteja. En ehdi. Enkä halua stressata joulun takia. Nyt muuten kannattaisi kaivaa muutaman vuoden takainen hittilahja eli piikkimatto esiin. Itse köllöttelen sen päällä ennen nukkumaan menoa ja välillä ihan muutenkin.

Tulevan viikonlopun rentoilen Suveliinan luona. Huominen kalenterin luukku aukeaakin Fallen For An Old Chair -blogissa ja ehkä me seikkaillaan siellä molemmat. Viikonlopun tunnelmia voi seurata myös Instagramissa @fallenforanoldchair ja @sinisempi.

Rentoa viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Olen nukkunut huonosti ja juuri eilen mietin piikkimaton kaivamista esiin! Tuollahan se sohvan takana odottaa! Kiitos muistutuksesta.
    Minä päätin aloittaa paikkojen siivoilun (pintapuolisen sellaisen) ja raivaamisen. Yhtään ei tee mieli tuoda joulua tänne törkylään... Hih!
    Mukavaa viikonloppua! Puhalletaan myrskytuulet sivuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti piikkimatto on auttanut! :) Totta, pientä siivousta, niin heti tuntuu jouluisemmalta. Ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  2. puhut asiaa :) moni unohtaa itsensä ja oman jaksamisensa kokonaan
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä meinaa helposti käydä. Yritän siis tehdä parhaani :) Kivaa adventtia!

      Poista
  3. Minä sain juuri kortit postiin, niitä oli kiva suunnitella, mutta lähettäminen ja osoitteiden kaivelu oli työläämpää No, sen sijaan päätettiin jättää lapsen harrastuksen joulujuhla väliin, kun se on aikaisin huomenaamuna. Sen sijaan vietämme kiireettömän aamun.
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, siis priorisointi :) Toivon sinne oikein ihanaa ja levollista joulun aikaa!

      Poista
  4. Mulla oli tänään iltapäivällä just tuollainen kiireetön hetki, mutta sähköttä jouduin tyytymään huoneenlämpimään appelsiinimehuun. Ei hullumpaa ottaa puoli päivää rennosti sohvalla loikoillen!

    VastaaPoista
  5. Ihan oikea asenne! Mä oon myös päättänyt, että kaiken ei tarvitse olla tänä jouluna tip top ja ne joulukortitkin jäi lähettämättä. Tilasin kyllä aivan ihanat Wanhasta Markista, ehkä laitan ne pakettikorteiksi.:)

    Ihanaa viikonloppua!

    PS Toi sun tapetti on ihan mun mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin jäi lähettämättä :) Totta, vielähän ne ehtii laittamaan pakettikorteiksi. Tai mä laitan kyllä ensi viikolla pari paniikkikorttia postiin :D Mukavaa adventtia!

      Mäkin tykkään tosta tapetista edelleen tosi paljon.

      Poista
  6. Juu, meilläkin sotkut on vielä siivoamatta, mutta silti istun sohvalla tapittamassa Toljanteria kahvin ja pipareiden kanssa. Seuraavaksi taidan hakea joulukukkia. Teen niitä joulujuttuja, mitkä tuntuvat mukavilta.
    Voisinpa joskus kokeilla piikkimattoa.
    Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sunkin asenne kuulostaa hyvältä :) eli joulujuttuja, mitkä tuntuvat mukavilta. Levollista joulun aikaa!

      Poista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)