sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Hassu tauluseinä


Tämä seinä on bloggauksen arvoinen. Varsinkin kun aikomukseni oli koota tauluja seinälle jo kaksi vai oliko kolme vuotta sitten. Siitä kyllä mainitsin useamman kerran täälläkin. Vuodet vierii ja nythän taulukollaasista tulikin hullumpi kuin alkuperäinen yltiötyylikäs suunnitelma oli. Pelkiksi kehyksiksi ostetut ristipistotyö ja hyvä paimen -taulutkin ovat sellaisenaan esillä. Tarjottimen ajattelin sitten lopulta myös läiskästä seinälle. Kokoelmaa pystyy nyt helposti kasvattamaan. Lisäksi kuviollinen tausta on armollinen turhillekin naulanpaikoille, joita varmaan on seinässä jo kakskytviis. Sen verran haastavaa sommittelu oli.

Elämän ei siis tarvitse olla aina niin vakavaa. Eikä sisustuksen. Eikä bloggaamisenkaan. Lähtihän juuri viides blogivuosi käyntiin. Vähän hiljaisempaa on nyt pitänyt, muttei tämä kokonaan hyydy. Ehkä vähän voisi kyllä uudistua...




44 kommenttia:

  1. Ihana kokonaisuus! Tuo lamppu, taulut ja tapetti. Tosi vinkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vinkeä onkin oiva sana kuvaamaan tuota meininkiä ;)

      Poista
  2. Upea ja just ihana erilainen! Nuo mietelauseet myöskin puhuttelevat. Kivoja värejä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kyllä niin tykkään tuosta värimaailmasta. Mun vähän ehkä syyhyttäis kerätä toi seinä täyteen kaikkee hauskaa :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. S on tuorein hankinta viime kesältä ja kuuluu niihin uutena ostettuihin kehyshässäkän kanssa :)

      Poista
  4. Onnea 4-veelle! Aika on hurahtanut ihan tosi nopsaan :)

    Tauluseinäsi on i-h-a-n-a! Just kivan romsku! Oma valokuvaseinäni on hillitympi, mutta samalla tylsempikin ;) Ja lamppu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En voi kans tajuta tätä ajan hurahtamista :)

      Tauluseinä on kyllä romsku. Mua vähän naurattaa se.

      Poista
  5. Tosi kiva kollaasiseinä! Ja nuo tekstit on mahtavia :)) Mulla on nyt kollaasit olkkarissa, makkarissa ja oikeastaan eteisessäkin, mutta olen niin perusturvallinen ihminen, että en ole tohtinut noin rönsyillä :) Tuo on tosi kivan näköinen kokonaisuus!

    Ja juu, mietin itsekin jo ennen tämän seinän näkemistä, että lisäilisin tuohon makkarin seinän kollaasiin postikorttitauluina "elämää suurempia viisauksia", ja nyt olen asiasta vielä varmempi :)

    Sulla on kyllä tosi tosi kiva koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla toi on ensimmäinen ihka oikea kollaasi ja heti meni rönsyilyksi ;) ja taisin jäädä tuohon koukkuun. Kannattaa muuten lisillä niitä elämää suurempia viisauksia ympärilleen. Joskus sitten sopivalla hetkellä niitä voi sieltä lueskella. Oikeastaan olen haaveillut pelkästä sellaisesta viisauksien seinästä. Ehkä sekin syntyy joskus.

      Jään odottelemaan sun viisauksien seinää! :)

      Poista
  6. Aivan huippu kollaasi, ihanan erilainen ja piristävä! Kivalta näyttää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Äsken just loikoilin sohvalla ja töllöttelin seinää ja hymyilin sille.

      Poista
  7. On se kyllä tosi vinkeä ja räväkkäkin samalla. Tosi hauska kollaasi =) Ja tuohon mahtuu vielä vaikka ja mitä lisää, jos siltä tuntuu. Ehkä löydetään seuraavalta shoppailureissulta taas jotain lisää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä luulen, että sun seura tekee sen, että seinä täyttyy hauskoilla jutuilla! Odotan siis ensi kertaa. Ja ne sun printit on tässä tietsikkapöydän takana (tosin nojailee seinään, kun enhän mä ikinä mitään seinälle saa - vasta parin vuoden viiveellä). Tosin sopii kyllä noinkin olemaan :)

      Poista
  8. Kaunis on lopputulos! Naulanreijätkin kuuluu elämään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja näinhän se taitaa olla ;)

      Poista
  9. Hieno, kyllä on bloggauksen arvoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D totta ja tätähän on suunniteltukin jo niin toivottoman pitkään...

      Poista
  10. Hello Sini!
    The frames are very beautiful and I love the colors ...
    Sunny week for you!
    With love,
    Geli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Geli! I love the colours too :) I wish you have lovely week!
      Love, Sini

      Poista
  11. Ihana tauluseinä, toimii loistavasti eri tyylisistä osista koottuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja arvaas, kun on kauhea hinku päästä jatkamaan tuota! Eli kirppiksille vaan...

      Poista
  12. Kovin on hauska ja ihanasti huomion herättävä kokonaisuus, varmaan vieraat ei voi vastustaa noiden mieteajatusten poimimista tuolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luulen että herättää vieraissa ainakin hilpeyttä :)

      Poista
  13. Ihana idea! Tykkään kauheasti tosta yksisarvis-ajatuksesta ja tuosta tapetista myös. Borås Tapeter? Lempeää viikkoa, mä yritän selvitä maanantaista kahvin voimalla.;) Niin ja tykkään tuosta ajatuksestasi, ettei kaiken tarvitse olla niin vakavaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät :) Tapetti on Boråsta juu. Laitoin tuon kaksi vuotta sitten syksyllä hetken mielijohteesta. Alle jäi Kirsikkapuu. Kaipasin jotain mustavalkoista. Onko sulla ollut tiukka viikonloppu? ;) Mä olen ollut ihmeen pirteä tänään. Työkaverikin ihmetteli, mitä nappeja oon vedellyt.

      Ja täytyy pitää mielessä muutenkin tuo, ettei elämä ole niin vakavaa, hyvä ohje kieltämättä!

      Poista
    2. Se on ihana, oon vähän himoinnut mustavalkoisia kukkia jonnekin. Boråsilla on myös ihana musta-valko-vihreä syreenitapetti.:)

      Maanantait on jotenkin aina pahoja, vaikea herätä aikaisin viikonlopun unien jälkeen. Eli ei kauhean tiukka, mut en oo varsinaisesti mikään aamuvirkku.:D

      Ja ihan superhyvä ohje oikeesti, mun pitäisi muistaa se useammin.

      Ihanaa päivää!

      Poista
    3. Se syreenitapetti on ihana! Suveliinalla on muuten sitä makkarissa (Fallen for an Old Chair -blogissa).

      Jos maanantait on pahoja, niin kohta voi hihkua, kun on jo perjantai ja mulla on itseasiassa silloin vapaata ja pitkä viikonloppu :) siis jee jee!

      Poista
  14. Kiva on seinä! Itselläni on valokuvista samanlainen kollaasi-seinä :)
    Tuo Hyvä Paimen-taulu ja tuo tarjotin on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että sielläkin on kollaaseja :) Itsekin myös tykkään just tuosta Hyvä Paimen -taulusta ja tarjottimesta. En kyllä niitä aikonut aiemmin seinälle laittaa...

      Poista
  15. Todella ihana seinä ja kauniit kuvatkin <3

    VastaaPoista
  16. Tauluseinä on mielenkiintoinen, onnistunut kokonaisuus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mielenkiintoinen se ainakin on :D olen aikasta tyytyväinen aikaansaannokseeni. Joskus tällaiset jutut ottavat oman aikansa...

      Poista
  17. Now that's just about the coolest wall ever!!!Love it!!!!
    Tove :)

    VastaaPoista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos :) välillä pitää vähän viisastella...

      Poista
  19. Meikäkin tykkää tästä! tosi kiva! ja noi kortit on huiput, pitää silmäillä josko tulis vastaan..
    Mulla on jossain melkein samanmoinen jeesus taulukin :D
    Bloggaus vie aika paljon aikaa, mutta onneksi tahtia voi hiljentää välillä..niin minäkin tein.
    Olin jo unohtaa melkein mitä blogeja sitä seurasikaan kun kesä meni hujauksessa enkä ehtinyt juuri missään blogissa visiteerailla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu :) Noi tekstit oon itseasiassa tulostanut netistä. Olen keräillyt Pinterestiin isot läjät vastaavia. Blogitauot on kyllä tosi jees! Jännää vaan, miten haastavaa niitä on pitää. Mäkin oon bloggaillut jo niin kauan, että tahti alkaa senkin takia jo vähän hiipumaan. Kivoja syyspäiviä sulle!

      Poista
  20. Kaunis on tauluseinä! Minäkin olen oppinut rentoutta sisutukseen,leikkimielisyyttä ja värejä hiljalleen meillekkin. Kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentous sisustuksessa on kyllä tosi jees. Mä tarvitsisin sitä nyt vähän lisää. On tuntunut hetken siltä, että vois räjäyttää koko kämpän :D Pitää ehdottomasti muistaa se oma tyyli eikä tavoitella mitää sellaista, mikä ei ehkä olekaan se oma juttu.

      Poista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)