sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vai joulukuu



Tänään olen herännyt ihanaan talviseen tunnelmaan. Aamusta asti olen kuunnellut jouluradiota ja hieman herätellyt joulua kotiin. Yöllä pikkujouluista tullessa ihastelin Helsingin talvea ja jouluvaloja. Oli niin kaunista ja tuli niin jouluinen olo!  Kotona onkin jo muutama pikkukuusi ja valosarjoja. Vähän punaista on jo keittiössä esillä ja tuntuu mukavalta (on nimittäin vähän ahdistanut ajatus punaisesta). Keittiössä aion tänäkin vuonna leikitellä joululla. Muualla mennään hillitymmin. Pengoin juuri joulukoristelaatikoita ja jään miettimään tämän joulun lopullista tyyliä. Aurinko pilkistelee ja pian lähden kaupungille haistelemaan ensimmäisen adventin tunnelmaa.

 Ihanaa joulukuuta ja ensimmäistä adventtia!






8 kommenttia:

  1. Samoin meiltä teille, Sini!

    Jälleen kauniita kuvia, voi, että miten nautinkaan...

    VastaaPoista
  2. Unohdan joka joulu tuon jouluradion olemassa olon ennen kuin joku siitä viikkoa ennen joulua muistuttaa. Kiitos sinun, nyt alan soittaa radiota hyvissä ajoin! :)
    Ah,ja piparkakkuja <3 Niitä en ole vielä maistellut, glögiä kylläkin. Nyt alkoi kunnon joulufiilistely luvan kanssa, ollaanhan sitä vihdoin joulukuussa!

    VastaaPoista
  3. Joulukoristelaatikoiden penkominen on mukavaa puuhaa! Tunnelmaa joulukuuhusi!

    VastaaPoista
  4. Oh, katselin ihania, kauniita kuvia pitkältä ajalta... Kiitos niistä ja mukavaa 1. adventin iltaa sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Olen aina olettanut, etten pidä punaisesta. En erityisesti edes jouluna. Yhtenä päivänä löysin kodistanii niin paljon punaista, ettei auttanut muuta kuin sanoa -mielenkiintoista (vaikka hetken aikaa luulin näkeväni punaista). Nyt otan jo hiukan rennommin punaisen kanssa :) Sopivan punainen postaus sinulla. Tässä kurkistus minun punaiseen maailmaanhttp://maamolassa.blogspot.fi/2012/11/punaisia-ajatuksia.html

    VastaaPoista
  6. Aseman laidalla: kiitos :)

    Teija: ♥

    Hietzu: no hyvä, että nyt muistat kuunnella :) Mä olen tähän mennessä vetänyt kaupan piparkakkuja, mutta ensi viikolla tulee kyllä vähän leivottua niitä itsekin. Joulutunnelmissa!

    Hanni: joulukoristelaatikot ovat ihan huippuja! Aina löytää aarteita, joiden olemassaoloa ei ole muistanut. Oli kyllä vähän hujanhajan viime joululta kamat. Liekö kiireessä tullut tempastua koristeet pois...

    Laura: Kiitos ja tunnelmallisia joulukuun päiviä sulle!

    VastaaPoista
  7. Siili: juu mä huomasinkin tuon punaisen postauksesi jo :) Aika jännää. Mäkään en ole ihmeemmin välittänyt punaisesta, mutta parina jouluna olen hieman jopa hullaantunut siitä. Nyt en ihan taas oikein tiedä, miten asian laita sillä saralla on... :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)