maanantai 13. elokuuta 2012

Loppukesän päiviä


Tämä loppukesä sekoittaa taas pahasti pään. Jo pitkän aikaa olen syönyt kaksikin kertaa päivässä keltavahveroita ja kasapäin tuoreita marjoja. Mikä voisikaan olla parempaa kuin pannukahvit ja valurautapannulla voissa paistetut naapurilehmien maidosta tehdyt letut kermavaahdon ja marjojen kera? Tai itse savustettu lohi ja uudet perunat? 

Kaikkea on nyt niin paljon. Omenoita on tulossa runsaasti ja suppilovahverot ovat jo nousemassa. Tuntuu, että kerta kerran jälkeen mustikat vain suurenevat ja tulevat makeammiksi metsässä. Ämpärit täyttyvät kuin leikiten. Herukoita ja karviaisiakin on mukavasti pakkasessa. Pari rasiallista pakastin kuningatarvadelmia (mustikka vadelman sisällä). Nautin niin paljon metsässä kävelemisestä. Isäni on opettanut taas uusia marja- ja sienipaikkoja. Opetussuunnitelmaan kuuluu vielä uusimman traktorin käyttökoulutus, jotta sillä voisi päräyttää suoraan perämetsään asti. Keltavahveroita on enemmän kuin koskaan muistan keränneeni. Omalla kohdallani mustatorvisieni on ollut harvinaisuus, mutta muutama päivä sitten keräsin niitä ison ämpärillisen (liekö nämä kesät maalla, missä aina tietysti vain paistaa aurinko ja on lämmin. Tänä kesänä on kuitenkin myös satanut pari kertaa). Vuosi sitten sain mustatorvisieniä tasan yhdeksän kappaletta. Kuivasin kaikki yhdeksän ja odottavat vieläkin sitä erityistilaisuutta... Ihan kuin vuoden kaapissa lojunut shampanjapullo. Eiköhän se erityistilaisuus ole juuri nyt? Siispä poks ja kippis ihan vain tälle hetkelle!






10 kommenttia:

  1. Just samoista asioista nautitaan täälläkin. Upeita kuvia! Rakastan tätä vuodenaikaa... <3 Ja aurinko paistaa niin ihanasti, että josko sitä tänään suuntaisi tuonne mustikka- ja sienimetsään lisäherkkujen toivossa. :) Ainut asia, jota en toivo löytäväni: hirvikärpäset! :/

    Ihanaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Oih, ihanaa satoa!

    Mustia torvisieniä saa muuten etsiä suunnilleen konttaamalla! Mulla on muutama vakkaripaikka, joissa sitten asetun hyvin matalalle!

    Kiva tuo kuningatarvadelmaidis!

    VastaaPoista
  3. Oooh!! Mä haluan kans kuningatarmarjoja =) Ihan mahtava idea. Pitää kokeilla. Ihanat kuvat ja fiilis. Ihan kuin olis itse puiden alkka kurkkimassa. Olet kyllä niin ahkerasti keräilly marjoja ja sieniä. Saat nauttia pitkälle ensi vuoteen keräämistä marjoista. Kyllä noissa toihuissa aika rientää siivillä. Muista levätä ennen kuin arki palaa, vaikka eihän siinä arjessakaan mitää vikaa ole =)

    VastaaPoista
  4. Katri: Ihana kuulla! Melkoisesti on kyllä ollut ötököitä. Mulla on mukana ötökköverkkohuppari, mutta en ole vielä kertaakaan käyttänyt, vaikka muutama osuma joka kerta tuleekin. Just tää aika on munkin lempparini! Ihan meinaa joka kerta pakahtua :) Nautihan sinäkin!

    Nonna: Totta, nuokin mustat löytyivät metsätieltä. Kerran oli jo menty traktorilla ylitse. Miten ovatkin niin näkymättömissä? Sullahan taitaa olla joka vuosi melkoinen sienisaalis, ihanaa! :)

    Suveliina: Metsässä oleminen on niin rentouttavaa. Tosin rentous loppuu aina siihen, kun marjat/sienet on putsattava jne. Tosin sekin on käynyt aika kivuttomasti. Löysin eilen hyvän vattupaikan ja poimin muutaman litran. Mustikat ovat olleet niin suuria, että kuningatarmarjat ovat onnistuneet vain suuriin puutarhavadelmiin. Niitä onkin sitten hauska ottaa talvella jokurtin päälle tai suklaakakun :) Riittää kyllä joka päivälle marjoja, jee. Touhuintoa sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa sadonkorjuuajan tunnelmaa henkivät kuvat ja teksti!

    VastaaPoista
  6. Voi mitä luksusta! Marjassa on oltu täälläkin, mutta valtavalla sadolla ei voi kehuskella. Olemme tainneet osua heikoille mustikkapaikoille. Kuningatarvadelma on minulle ihan uusi tuttavuus!

    VastaaPoista
  7. Tänään viimeksi käytiin päiväkodinlasten kanssa mustikka metsässä...monikaan lapsista ei ollut vielä edes käynyt vanhempiensa kanssa keräämässä mustikoita...(mihin vanhempien aika nykyisin menee)...mustikkapiirakka tarpeet saatiin...ja eräskin poika tuumasi että"en minä tiennytkään,että näin kivaa on metsässä ja vielä näin paljon mustikoita.....suut ja sormet mustina tultiin päiväkodille....:)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat ja tunnelmat ! Kuningatar-marjat maistuisivat vaikka juuri nyt <3

    VastaaPoista
  9. Oikein ihania ja satoisia loppukesän päiviä sinulle Sini!

    VastaaPoista
  10. Saraheinä: Kiitos, kiva kun välittyvät sinne asti :)

    Outi: No höh, toivottavasti onni olisi kääntynyt sillä saralla. Olen ollut tässä lähiaikoina aika sekaisin mustikoista... :)

    PikkuBertta: Niinpä, itse tosiaan aina ihmettelen, miten sitä voikin ihan ilmaiseksi metsästä kantaa kotiin ruokaa :) Ihana asia!

    Petriina: Kiitos :) voi että täällä on syöty marjoja. Kuningatarmarjat jäävät talven varalle niihin 'erityishetkiin'.

    Mustakissa: Kiitos ja sitä samaa sinullekin! ♥

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)