tiistai 20. maaliskuuta 2012

Remonttiterveiset mökiltä


Pieniä makupaloja mökiltä. Mennään siis jo pintamateriaaleissa. Tapetit ovat seinillä, lattioita maalataan ja sähkömies tulee ensi viikolla. Kaikki paikat ovat täynnä remonttirojua.

Keittiön seiniä piristää ehdottomasti oma lempparini Pihlgren ja Ritolan Perhonen ja siniturkoosi lattiamaali on jo ostettu. Aika jeejee-juttu! Makkarissa on saman firman Lukkoa ja muualla lattioissa vaaleanharmaa maali. Olkkarissa on ihan tappotylsä ja kaupassa muka niin kerrassaan mahtava valkoinen tyyliin sopiva Boråksen tapetti, jonka nimeäkään en muista. Selvitän. Olisi voinut kyllä vähän enemmän hullutella. Eteisen komeroon on rakennettu vessa, jonka lattiaa komistaa kerrassaan hieno laatta (ja kerrassaan työläs laittaa - kiitos pienien mustien laattojen, joita joutui muotoilemaan monessa kohtaa ja asettelemaan millintarkkuudella paikoilleen). Eteisessä on Boråksen tapetti uudesta Karlslund -mallistosta ja kuistilla tietenkin vaaleanpunainen maali, ai että.

Myöhemmin parempia otoksia ja tarkempaa tietoa, kun listat ovat saatu paikoilleen ja paikat siivottua (ja "muutama" muu homma tehtyä.) Tätä vauhtia onkin jo kohta kesä!





31 kommenttia:

  1. Voi jukra, miten näyttää ja kuulostaa hyvältä! Me harkittiin lukkoa olkkariin mutta päädyttiin sitten kuitenkin yhteen toiseen tapettiin. Karlslund -mallistosta tykkään kovasti ja siitä valitsimme erään kukikkaan mallin ruokahuoneen yhdelle seinälle. Hain rullat lauantaina ja olen ollut kyllä ihan innoissani. Vielä ei olla saatu seinille mutta kaipa piakkoin :)
    Voimia viikkoosi.
    terkuin Anu

    VastaaPoista
  2. Tuo perhostapetti on mahtava valinta! Juuri niin "mökkimäinen" Näyttää niin ihanalta ja kesäiseltä kaikki valintanne.
    Mukava seurata hommien edistymistä.

    VastaaPoista
  3. Jihaa! Ihanan näköistä! Ja kohta on tosiaan kesä, jolloin pääset nauttimaan täydellisestä kesäkodista.

    VastaaPoista
  4. Tuo perhostapetti on ihana, meinattiin laittaa sitä tytön huoneeseen taannoin, mutta päädyttiin toiseen. Ihania tapetteja muutoinkin teillä tuolla ja mahtavia näkymiä. Tosi kaunista!

    VastaaPoista
  5. Ai että! :)
    Näyttää niin hienolta! Voi onnea ja olettepa olleet ahkeria. Mahtivalinnat olet kyllä tehnyt materiaalien suhteen.
    Sieltä se kevät tosiaan kurkistaa jo ja kesä on ennen pitkää! :)

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan ihanan näkoistä:)
    Voi sua onnellista♥

    VastaaPoista
  7. Ei kykene kauheasti sanomaan, kun on niin ihana!! Tuo perhostapetti onkin sellainen, jota en ole ennen nähnyt, kaunis. Ja mikä vauhti remontissa;) Mukavia laitteluhetkiä sinulle!!!!! Ja lisää kuvia aina sopivin väliajoin...

    VastaaPoista
  8. Ooooo, mitä ihanuuksia oletkaan tänne laittanut, oooooo!! Voi sua onnellista, niin kaunis on köökin tapetti, notta eihän tuolla mitenkään voi viettää muita kuin ihania aamuja ja onnellisia iltoja :) Ja tuo vessan lattia on kyllä vaivansa väärtti, vaikka hirmuvaivalloiselta kuulostikin, mutta ihan hirmuhieno siitä tuli!

    Eli vaikka päivät juhlisikin keittiössä ja yöt nukkuisi vessanlattialla, niin ei haittaa! <3 Ihanaa.

    VastaaPoista
  9. Kaunis tuo vaaleanpunainen kuisti ja tykkää tuosta kukkatapetista myös ihan hirrrveen paljon ! Tuskin maltan odottaa kunnon kuvia :)

    VastaaPoista
  10. Ihanalle näyttää!
    Mukava seurata tätä projektiasi ja muutenkin blogisi on ihana!

    VastaaPoista
  11. Pinkki kuisti..kuin unelma :) Vessanlattiasta tuli kaunis! Voih..kyllä sinulla on ihana kesä edessä kun pääset tuonne sisustelemaan :) Olen seurannut blogiasi pitkään ja postauksia alusta asti tst mökki projektista...iloinen olen puolestasi kun hommat noin edistyneet :) Aurinkoista päivää sinne!

    VastaaPoista
  12. Kyllä teille tulee hienoja ja mukava mökki :)

    VastaaPoista
  13. Anu: Just niin, voi jukra :) Karlslund-mallistossa on tosiaan monta todella kaunista tapettia. Vilauta sitten vähäsen teidän tapettia, miltä näyttää. Toivottavasti saatte pian seinälle. Nuo on helppoja laittaa ja tukevaa tapettia. Iloisia ja aurinkoisia päiviä sinne!

    Hanni: Niin munkin mielestä just mökille sopiva ja iloisen kepeä. Yritän laittaa tännekin vähän kuvia remontin vaiheista. Ja hei, remontti/rakennusintoa sullekin!

    Kultsin kämppä: Niin on kesä :) Vähän karsastan sanaa 'täydellinen', mutta kyllähän tuo jollain tapaa sellainen on. Viikonloppuna kyllä pohdittiin, että pitää vielä tehdä viisivuotisremonttisuunnitelma, kun on sen verran tekemistä, muttei se haittaa. Pääasia, että saa asuinkerroksen ja välttämättömimmät nyt kesäksi kuntoon. :)

    Marsa: Kiitos :) tarkoitus oiskin, että sielu lepäisi mökillä.

    VastaaPoista
  14. Sari: Odotankin sitä hetkeä, että työmaalla voi levähtää ja nautiskella :) toivottavasti siihen kykenee eikä koko ajan ole touhuamassa jotain.

    Sannu: kiitos :) jo pelkästään kauniit tapetit tekevät onnelliseksi - muusta nyt puhumattakaan.

    Hyvä Mieli: Niin on, kauhea vauhti, ihan päätä huimaa välillä. Itse en ole nähnyt yhtään kuvaa, jossa tuo perhostapetti olisi seinällä. Kaikenlaisissa askarteluissa ja somisteissa olen kyllä nähnyt käytettävän. Mutta nytpä voin ihailla keittiössä ;) Ja kuvia tulee tässä kevään mittaan lisää.

    Haltiakummi: Ihanaa kuulla, miten innoissaan muutkin ovat! :) Ja tuo on kerrassaan loistavasti sanottu, että päivät juhlitaan keittiössä ja yöt maataan vessan lattialla. Samaa mietittiin just, kun tapeteissa jäi joihin kohtiin pieniä rakoja (siis olen niin tarkkasilmäinen 'nipo'), että kun rupeaa ahdistamaan, niin menee pöntölle istumaan ja katsomaan lattiaa ;)

    VastaaPoista
  15. Petriina: Mäkin tuskin malttaa odottaa, että paikat ovat siistinä ja valmiina. Huoh. :)

    Susanne: Kiitos, kiva että tykkäät seurailla :)

    Pauliina: Kiitos kauniista sanoistasi, ilahduttavat :) Toivottavasti myös omat päiväsi ovat aurinkoisia ja iloisia!

    VastaaPoista
  16. Waude, ihanalta näyttää. Keittiöstä tulee varmaankin se lempparihuone. Ihanan räväkkä! Täydellinen tapetti!

    VastaaPoista
  17. Kauniilta näyttää. Tuo tapetti missä oli noita vaaleanpunaisia kukkia on nätti!
    Meillä on just menossa keittiö remontti ja näissä pienissä tiloissa kun on joka paikka täynnä remontti rojua, niin huh!

    VastaaPoista
  18. Mahtavan näköistä jälkeä. Kivoja printtejä!

    VastaaPoista
  19. Näyttääpä hyvälle! Aivan ihana ajatella tuohon perhostapettiin siniturkoosia lattiaa. Kodikas mökki teille tulossa.

    VastaaPoista
  20. tosi onnistuneet valinnat olet tehnyt:) olenkin pohtinut miltä toi perhonen näyttää isolla alueella, kiva kun laitoit kuvia! mulla on nimittäin tapettisuunnitelmat valmiit, mutta mökki puuttuu...;)

    VastaaPoista
  21. Ihanaa ja ihanaa! Tapettitalon tapetit ovat aivan ihania. Meillä myös möksässä on käytetty niitä.Lukko on yksi lempparini mutta sitä ei ole vielä missään käytetty.

    VastaaPoista
  22. Mökkihän näyttää hyvältä. Olette laittaneet hiat heilumaan rempan suhteen. Kauniit tapetit olet mökkiin valinnut. Kivaa ja touhukasta viikonloppua !!

    VastaaPoista
  23. Sinä olet kyllä rohkea noissa sisutusjutuissa, kun itse hannailen, noissa tapeteissakin sen kymmenen+ vuotta :D Jännää nähdä miltä näyttää, kun myös lattiamaali on paikallaan.

    Komerosta vessa! On muuten hieno lattia!

    Onko toi ihana, ihana tapetti tuon vihreän oven vieressä sitä Karslund -mallistoa? Ihan mielettömän kaunis <3 Siinä sävyt pelaa hienosti yhteen. Ootko muuten jo päättänyt ton oven värin? Vihreä on siinä aika jännä, siis hyvässä mielessä. Toisaalta tuollainen purppuraan vivahtava sopisi myös.

    Miten se on niin paljon helpompaa sisustaa toisella, kun omassa huushollissa? :DD

    Ottasin niin sisustussuunnittelijan heti, jos se olisi mahdollista.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!
    t.Paula

    VastaaPoista
  24. Nonna: Itseasiassa toivon niin, että keittiöstä tulee lempparihuone, mutta sen sitten näkee! :) Nyt ainakin näyttää hyvältä.

    Irmastiina: Kiva kuulla, että tykkäät myös :)

    Sesse: Just niin, se remonttiroju on kyllä ihan pahinta. Miten sitä aina onkin niin kamalasti kaikki paikat täynnä... :) Mutta onnea remppaan teille!

    Hietzu: Olen tyytyväinen, että tuli vähän leikiteltyä printeillä. Himo kyllä vain kasvaa koko ajan...

    Peppi: Ja itse malttamattomana odottelen, kun pääsee oikeasti näkemään sen lattian ja puuhastelemaan keittiössä :)

    VastaaPoista
  25. Laura: Takuula tulee jatkossa vielä monta perhoskuvaa :) Ja mikäs voisi ollakaan parempaa kuin suunnitelmien tekeminen ja mitä väliä sillä, vaikka itse toteutus uupuisi tai kohde... Tai kyllä se vielä jollain tapaa tulee kohdalle!

    Anis: Mua vähän vaivaa pienimuotoinen tapettihulluus. Yritän vain hillitä itseäni. Nuo vanhat tapetit sopivat mökille täydellisesti.

    Mustakissa: ♥

    Paula: Pitää vain uskaltaa rempasta! Toisaalta tapetit ovat aika vaivaton vaihtaakin tai tapetoida uudet päälle (ellei ole tietenkin vinot seinät ja miljoona ikkunaa ja oviaukkoja jne jättikokoinen huone). Joten siitä vain kokeilemaan! :)

    Ja tuo vaaleanpunakukkainen tapetti on Karlslundin mallistosta. Aika mahtava. Ja tuo ovi jää toistaiseksi tuollaiseksi. Stemmaa niin hienosti tapetit kanssa ja tykkään, että elämän jäljet näkyvät, ettei tule liian fiiniä :) Itseasiassa mahtavan rämä tuo lukkokohtakin. Ovi vie vintille, joten siinä vaiheessa jos ja kun vinttiä aletaan rakentaa, niin ovikin ehkä lähtee pois tieltä.

    Ja toisen kodin (ja elämän) näkee helpommin toisen silmillä. Pyydä jotain kaveriasi "sisustussuunnittelijaksi" ;) Mukavaa viikonlopun jatkoa sullekin!

    VastaaPoista
  26. Aikasta kiva perhostapetti. Lattiaan siniturkoosia, sen haluun nähdä!:) Muutenmin mökkiterveiset ilahduttivat.

    VastaaPoista
  27. Helinä: No muakin jännittää se lattia ja takuula esittelen sen sitten teille :)

    VastaaPoista
  28. Onpa kaunista, sattumalta löysin teille kun guugletin Perhos-tapettia. Olen odottanut vuoden että saan sitä satavuotiaan tuvan seiniin (alaosa on helmipaneelia). Kahdessa viimeisessä erässä perhoset ovat muuttuneet roosaksi ja turkoosi taustakin tummaksi petrooliksi:( Onko teillä sitä "alkup" vanhaa painosta?
    Olen kyllästynyt odottamaan, tapettimalli meni nyt vaihtoon meillä!
    Palaan paremmalla ajalla tutustumaan paremmin!

    Pirteää syksyä:)
    Emilia

    VastaaPoista
  29. Emilia: Kiva tavata :) Nyt en oikein osaa sanoa tuohon tapettiasiaan mitään. Mun mielestä meidän perhoset ovat ihan just sitä mitä pitää ja tausta turkoosi :) Harmi, kun sulla ei onnistanut! Ihanaa syksyä myös sinne.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)