Syksyllä sisustetaan aina uudella innolla. Itse pohdin mm. työtilani kohentamista toimivammaksi. Työtilalla tarkoitan tietokoneen käyttöä. Käsityöthän tehdään keittiön pöydällä, lattialla tai sohvalla. Rakennutin muutama vuosi sitten yhteen isoon komerooni työtilat, mutta kuka nyt komerossa haluaa työskennellä. Pöydän (kuva yllä) hankin osto ja myyntiliikkeestä, tuolin hain maalta. Seinälle kehittelen jonkun systeemin, johon voin kiinnittää inspis-kuvia ja muistilappusia. Blogeissa olen nähnyt ihania ja fiksuja työpisteratkaisuja. Kommentteihin voi jättää linkkivinkkejä ja ideoita toki. Kuva on otettu vuosi sitten ja nyt tietenkin näyttää taas ihan erilaiselta ja valosarjakin on annettu pois. Muistaakseni juuri silloin meuhkasin täällä noista kehyksistä ja kerroin aikovani tehdä ison taulukollaasin seinälle. No nythän sekin on taas työn alla ja sama miettiminen päällä, maalatako kultaiset kehykset vai ei (inhoan edelleen sitä kultaa). Haluan enemmän tämän seuraavan kuvan sävymaailman.
Sisustussyksyyni kuuluu siis värimaailman muuttamista, tavaroiden ja pinojen järjestelemistä, uusien tekstiilien ompelemista, uusista valaisimista/matoista/maaleista/tapeteista vähintäänkin haaveilemista. Lisäksi vähän mustaa ryhdistämään turhaa kesäistä söpöilyä. Ja sittenhän on se mökki maalla, jossa on remonttitouhut vihdoin täysillä päällä. Siitäkin kerron lisää tässä syksyllä. Luulin aluksi selviäväni "laitetaan vain uudet tapetit ja maalataan lattiat" -meiningillä, mutta eilen juuri työmaalta soitettiin, että toinen autokuormallinen sementtiä saapui pihaan ja olisi hyvä, että olisin pian itse siellä myös paikalla. Huh. Mutta edelleen on tarkoitus loppuvuodesta viettää jonkin sortin glögikutsut siellä, jos ei muuta, niin ainakin jo lähes valmiiksi rakennetulla uudella lasiverannalla. Niin se yksi joulu on myös tulossa (kohta enää 100 päivää). Jossain vaiheessa kaivan muistikirjani sen aiheen tiimoilta esiin. Mutta ei siitä nyt enempää.
Kuvat: Toivekoti & Puutarha 7/2011
Sitten siihen tärkeimpään eli tunnelmointiin. Sitä meinaan harrastaa tänä(kin) syksynä kunnolla. Tällä viikolla jo pientä aloittelua ystävien kera. Kynttilöitä, tapaksia ja herkkuja. Perinteisiä tonnikalatapaksia suosittelen kokeilemaan. Löysin reseptin netistä. Ihanan mausteisia ja maukkaita. Seuraksi yksinkertaisesti vaikka melonia, juustoja, hilloa ja oliiveja.
TONNIKALATAPAKSET
2 purkkia tonnikalaa öljyssä
4 rkl majoneesia
2 rkl chilikastiketta
3 rkl punasipulisilppua
2 rkl minikapsiksia
suolaa
mustapippuria
chorizomakkaraa ohuina siivuina
maalaisleipää/patonkia
oliiviöljyä
valkosipulinkynsiä
Sekoita tonnikala, majoneesi, chilikastike, punasipuli ja kaprikset tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Ruskista leipäviipaleita kevyesti pannulla oliiviöljyssä. Hiero leipäviipaleita halkaistulla valkosipulinkynnellä. Lisää tonnikalatäytettä leipien päälle ja koristeeksi chorizomakkarasiivut.
Inspiroivaa syksyä!


























