tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tein täytekakun



En ole juurikaan täytekakkujen ystävä. Eläessäni olen tehnyt yhden ainoan täytekakun itse alusta loppuun. Äitini on ollut täytekakkujen mestaritekijä ja tehnyt lukuisia tilauskakkuja, joiden tekemisessä olen toki auttanut. Siskoni on taas opetellut eräässä arvostetussa konditoriassa Helsingissä herkullisten moussekakkujen salat. Niitä kyllä rakastan. Ei ole siis tullut tarvetta itse tehdä kakkuja. Tosin viikonloppuna vinksahti ja päätin tehdä elämäni toisen täytekakun. Jotta motivaatio olisi pysynyt yllä, valitsin kerroskakun tekemisen kaikkine oheishärpäkkeineen sisältäen mahdollisimman paljon uusia juttuja itselle. Kolmannen kerroksen jätin suosiolla pois, koska syöjiä ei ollut tarpeeksi.

Inspiraatiota hain kakkublogeista. Tein tummat kakkupohjat. Kostukkeena käytin laimennettua tyrnilikööriä  ja sitten kerros lakkahilloa. Täytteeseen kermaa, tuorejuustoa, valkosuklaata ja daim-rouhetta sekä lakkoja. Päälle kreemiä ja sitten suklaamarsipaania (tavan marsipaaniin kaakaojauhetta, tomusokeria ja voita). Koristeita kokeilin tehdä sokerimassasta. Tämäkin ihan uusi ja pahvilta maistuva tuttavuus. Hermo meni eikä täydellisiä ruusuja tullut, mutta piparkakkumuoteilla muunlaisia melko siedettäviä kukkasia kyllä.

Kakku oli onnistunut siihen nähden, että se oli opetusversio. Leikkautui täydellisesti. Kostutus mainio ja täyte täydellinen. Raikkautta kaipasin ja siskoni ehdotti lakkahillon sijasta tyrnihilloa. Isäni kaipasi päälle kunnon kermaa ja mielestäni olisi sopinut myös paremmin. Mutta muutenhan tällainen komistus nautiskellaan huvimajassa kukkasten keskellä ruusukupeista kahvia juoden. En ole ollenkaan varma, milloin elämäni kolmas täytekakku tehdään. Mielestäni marjat, kermat ja se ihanan kostea suklaakakku erikseen tarjottuna, mutta yhdessä syötynä, on kuitenkin ehkä se mun juttu...



Äidilläni on ihana ruusukuppilajitelma.



Kukkia on juuri nyt ihanasti! Ja miten vanhat ristipistotyynyt näyttävät nykyään niin kivoilta?



 Löysin eilen kirpparilta teekannun itselleni parilla eurolla ja rakastuin siihen heti.



Kokeilin kakun koristamista myös luonnonkukkasin. Juhannusruusuversio näytti kuulemma heinähatulta.

17 kommenttia:

  1. Voi miten hurmaava kakku! Alkoi heti kakkuhammasta kolotta ;)

    VastaaPoista
  2. Hieno kakkoskakkku! Ja astiat on suloiset.

    VastaaPoista
  3. No vau :) Upea kakku, nam. Minullakin olisi lauantaiksi kakunteko mielessä...sukujuhlia pukkaa...uskaltaisikohan riskeerata....en ole kovin kummoinen tekijä. Ja mikä ihana kukkakimppu, onpa pionit jo isona.
    Inspiroiduin kuvistasi myös kaivamaan kukkakupit esiin ;) Kiitos !

    VastaaPoista
  4. Kauniilta näyttää:) Minä rakastan marsipaani- ja sokerikuorrutekakkujen tekemistä, mutta olen vähän kyllästynyt jo niiden makuun. Ihana olisi löytää oikein kunnon suklainen päällinen, kuten amerikkalaisissa suklaakakuissa, nam!

    Aivan ihana tuo teekannu! Hieno löytö:) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Voi hyvänen aika miten kaunis kakku!!
    Koristekukat on ihan täydellisen kauniit, kuin myös ruusuastiat ja kukkakimppu, ah miten kesäistä!! :)

    VastaaPoista
  6. No eipä uskoisi, että et ole kakkuja tehnyt. Hienolta näyttää, valkoiset kukat on,kuin lumpeen kukkia ja oikeat orvokit näyttää ihanilta kakun päällä. Marsipaanilla, sokerimassalla tms. saa kyllä askarreltua vaikka mitä hienoa,mutta kyllä ne kuorrutteena vaati kakulta muuten paljon, kun ovat itsessän aika ällön makuisia.
    Onpa ihania astioita <3

    VastaaPoista
  7. No eihän tommosta voi ihminen osata tehdä!!! Mutta Sinäpä osasit. Hieno!

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana kakku, ja marsipaanikin nuin nätisti ja kaikkea!! :) Tyrnihillo kuullostaa kyllä hyvältä idealta, itse saattaisin kokeilla raastettua appelsiininkuorta... Tai no se sopis suklaan kanssa, mutta ei kyllä lakan... Mutta jokatapauksessa kaunis kakku, ja herkulliselta kuulostaa tämmöisen herkkuhuulen korvaan :) Ja nuo ruusukupit sekä ihana kesäkukkakimppu, voi ihanuutta!

    VastaaPoista
  9. Siis ihana. Kuulosti minusta tosi herkulliselta, vaikka minä en ole yleensä oikein täytekakkujen ystävä. Tykkään kakuista ja monista täytteistä mutta jotenkin ehkä myös erikseen :) Tämä kyllä näyttää ja kuulostaa niin hyvältä, että ihan tuli mieleen, josko itsekin uskaltautuisi joskus kokeilemaan. Kerroskakku ajatuksena on viehättänyt minua pitkään ja poika on toivonut minun tekevän. Kolmivuotiaan innolla tietysti!
    Kivaa kesäviikkoa Sini.

    VastaaPoista
  10. Ihana kakku Sini! Sulla on tota monitaiturin verta =) Mä ajattelin jättää synttärikakun tekemättä ja korvata sen piirakoilla ja leivoksilla. Kakun sijasta ajattelin tehdä jäätelöstä ehkä hieman lapsenmieleisenkin kakun. Tulee lapsuus ihan mieleen. Ja tulee paremmin syötyä se jäde pois kun kermakakku, vaikka hyvää sekin on. Jos asuisit lähempänä voisin ehdotta sinusta kakkkumaisteriksi juhliin, mutta mutta =) Mukavaa viikkoa sinulle Sini!

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuli hieno kakku!
    Varmaan kyllä aika makea tuon kuorrutuksen takia.
    Itse teen kermakakkuja (lasten synttäreinä olen tehnyt), ne on ihan kotitekoisen näköisiä, mutta muuten ei kauhean makeita, vaan enemmänkin raikkaita...
    Aina nekin on kauppansa tehnyt :)

    VastaaPoista
  12. Wau miten hieno kakku! Ja edellisen postauksen muffinsit kaikkinen viireineen ovat niin kauniita. Meillä on tällä viikolla kahdet lastenjuhlat, joten leivonta (lasten kanssa) alkaa tänään. Täytyykin esitellä sun muffinsit tyttärelle!

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Siis mitä?! Elämäsi toinen kakku ja tuollainen luomus...! Itse en ole tehnyt (vielä) koskaan täytekakkua, mutta pitänee alkaa harkitsemaan jos tuollaista jälkeä tulee :o Todella kaunis ja kuulostaa herkulliselta.
    Ylimmän kuvan kukkaset näyttävät valkeilta lumpeenkukilta,lemppari vesikasvi/-kukka. :) Kyllä olisi kelvannut tuommoista kakkua maistella.

    VastaaPoista
  14. Kakkuhan on taideteos! Olet sinä kyllä taituri tässäkin lajissa. Ja viitseliäs, sillä vaatiihan tuo aikaa ja vaivaa.
    Meillä taitaa kyllä kovimmassa huudossa olla perinteiset kermakakut, näin kesäaikaan raikkailla marjatäytteillä, eritoten mansikoilla.
    Äitisi ruusukupit ovat hurmaavia! Ja kannulöytösi on suloinen:)

    Kukkia ja kesäiloa♥

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille kommenteista! Olisi riittänyt kakusta kyllä teillekin maisteltavaa :) Ja mikäs sitä oli ajan kanssa tehdä, kun äitinikin oli tekemistä seuraamassa ja vinkkejä antamassa. Hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Koristeiden tekemistä meinaan kyllä vielä kokeilla uudestaan jossain vaiheessa.

    Mukavia kesäpäiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
  16. Hyvinhän tuo kakun teko sujui. Lopputulos on upea! Enkä yhtään ihmettele, että rakastuit tuohon teekannuun, sen minäkin olisin tehnyt:)

    VastaaPoista
  17. Mustakissa: Hyvinhän se tosiaan sujui :) Teekannu komeilee keittiön hyllyllä. Odottaa vielä ensimmäistä käyttökertaa.

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)