Vaaleanpunaisesti adventtiin

Ensimmäistä adventtia on vietetty tänä vuonna vaaleanpunaisesti ja hymyssä suin. Aamiaiseksi haudutettua ohrapuuroa ja karpalokiisseliä sekä voileipä joulukinkulla. Sitten kanelikahvia kera piparkakkutaikinamöllykän. Aurinko on paistanut koko päivän ja hiukan on synkän marraskuun rakastaja hämmentynyt moisista helmikuisista keleistä. Vuosi sitten satoi vettä. Piparkakut on paistettu. Muutama jemmaan kotiin ja loput pakkaan jouluviemisiksi. Poltin kolme pellillistä lähes mustiksi. Käsittämätöntä, kun vielä seisoo uunin vieressä.

Pari päivää sitten muistin pelastaa kukkivat vaaleanpunaiset pelargoniani parvekkeelta ennen kuin olisivat paleltuneet, kuten hetki ennen viime joulua kävi. Nyt lämmitellään punaviiniglögillä. Kohta juurekset uuniin ja kattaus jouluisen vaaleanpunaisesti. Ei viitsi tällaisena päivänä lojua koneella.

Onnellista joulun odotusta!

Kaappi ♥

"Haaveenani on toteuttaa ruokailutila uudella ja isommalla pöydällä tuoleineen. Pöytä jo on aitassa odottelemassa. Tuoleista en ole niin varma. Lisäksi ehkä pari avohyllyä ja jonkinlainen pienehkö kaappi astioille tai ainakin sivupöytä, jolla saa lisää laskutilaa keittiöön. Siihen voisi kattaa myös noutopöydän." Näin haaveilin viime kesäkuussa ideakuvineen. Ja nyt eletään toteutuneiden haaveiden kanssa.

Juuri astiakaapista olen haaveillut jo pitkään. Kesällä löysin kaatopaikalle menossa olevan astiakaapin alaosan. Aika kamalassa kunnossa, kun oli ollut ties kuinka kauan ihan ulkosallakin. Sain puhuttua ympäri paikalla olleen isäni tulemaan avuksi pelastusoperaatioon (hänen mielestä olin ryhtymässä jälleen kerran aivan typerään hommaan). Rapsuttelin maalit pois ja epätoivoisesti pesin kaappia sisältä puhtaaksi kokeillen kaikkea juuriharjasta painepesuriin. Lopulta keksin maalata kaapin myös sisältä, koska en saanut pinttynyttä likaa niin hyvin pois, ettei olisi iljettänyt laittaa astioita kaappiin. Kaapin yläosaa ei siis löytynyt, mutta rakentelin liimapuulevystä ja kannattimista avohyllyt kaapin yläpuolelle. Kaappi on sopivan korkea ja iso keittiöön laskutasoksi ja pieneksi noutopöydäksikin sopiva (testattu). Mutta yöpöydän laatikossa on vielä kirjekuoressa jemmassa kaappirahat, joten haaveilu jatkukoon!

Tuntuu kodilta

Ne oranssit tuolit viime kesältä on viety aittaan säilöön. En oikein osannut päättää, maalaisinko ne vai en vai mitä ylipäätänsä tekisin. Tällä hetkellä tuntuu, että jätän ne puun värisiksi ja jatkan rapsuttelua myöhemmin. Päädyin siis kompromissiin ja löysin isäni isoisän tuoleja, jotka hioin ja maalasin. Pöytäkin on aitasta peräisin. Uusi ruokailuryhmä maalien hinnalla. Edellinen oli samanlainen haalittu kokoelma hennon vaaleanvihreäksi maalaamiani tuoleja. Ei niissä todellakaan mitään vikaa ollut (ovat jemmassa ja tiedän, minne seuraavaksi laitan), mutta nyt oli uusien aika. Katsotaan, missä vaiheessa on niiden oranssien aika.

Mukavaa ehtiä hengähtämään kotona sunnuntainen iltapäivä. Poltan kynttilöitä, neulon ja nuokun sohvalla. Täällä näyttää kivalta ja mikä tärkeintä, tuntuu kodilta. Parasta on se, että aina on ideoita, mitä seuraavaksi voisi tehdä ja miltä jokin nurkka voisi näyttää. Koskaan ei tule lopullisesti valmista ja aina on haaveiltavaa. Tavoitteena ennen kaikkea omannäköinen, rauhallinen ja kodilta tuntuva koti.

Valo tyhjään ikkunaan

Isänpäivänä vietin laatuaikaa isäni kanssa. Lahjaksi hankin Perinnemestarin remonttikirjan. Kiinnosti tietysti itseänikin. Veimme valotähden sen yhden tyhjillään olevan talon ikkunaan roikkumaan. Samalla mittasimme koko talon kellarista vintille ja ulkopuolta myöten. Mittojen avulla piirsimme pohjakuvan ja suunnittelimme uutta isompaa kuistia vanhan pikkuriikkisen ja vinon tilalle. Niin paljon avoimia asioita, mutta ei saa niiden antaa häiritä.

Löysin vanhoja joulukoristeita ja jouluvaloja. Tuollaisia värivaloja voisi jopa harkita käyttävänsä. Tänään toin lastillisen maalaamiani huonekaluja kotiin. Naapuri kysyi, olenko muuttamassa. Kerroin vain, että muutan sisutusta kerralla ja hänkös ihmetteli. Iski aivan kamala väsymys koko urakasta ja kaikki on tietenkin ihan levällään. Saa olla. Mutta näyttää kyllä tosi hyvältä, kun vähän siristää silmiä ja katsoo vain yhteen pieneen kohtaan kerrallaan.

Keltaisia ajatuksia, taas

Iso kiitos edellisistä kommenteistanne ja myötätunnosta!

Mukavaa, kun pistäydytte täällä ja vielä jaksatte jättää käynnistänne viestin.

Olisipa kiva, jos olisi enemmän aikaa bloggailuun. 

Ehtisi kommentoidakin enemmän.
Ja keskittyä kuvaamiseen.

Sain tällä viikolla kivan kortin postista ystävältäni.

Tai itseasiassa tuli toinenkin, hieno viikko!

Marraskuuni on niin kiireinen, etten oikein ehdi noteerata sadetta ja harmautta, mutta kuvatessa sen taas huomaa. Marraskuu ei ole minulle vuoden kamalin kuukausi muutenkaan. Tykkään itseasiassa kovasti. Kamalin on se kamalan pitkä ja loputon tammikuu (kuristaa kurkkua pelkkä ajatuskin siitä). Lisäksi keltainen kiehtoo edelleen. Luin jostain lehdestä tällä viikolla jonkun trendigurun ajatuksia, että keltaisesta eri sävyissään tulisi uusi vaaleanpunainen sisustuksessa tai jotain.

Kypsyttelen muuten viimeisiä tomaattejani keittiössä ja yritän tässä kuussa viritellä valosarjat paikoilleen. Nyt olisi tehtävä tilaa kunnostamilleni huonekaluille, jotka toivon mukaan saan roudattua pakettiautolla muutaman päivän päästä tänne. Vihdoinkin se päivä koittaa.

Ostin tällä viikolla keltaisen r-collectionin kaulaliinan. Mietin pipoakin, mutta olisinkohan sitten liian keltainen. Tunnen muutenkin itseni ihan hurjaksi, kun kaulaliina ei olekaan se tavallinen valkoinen tai roosa.

Kuva r-collection

Voi itku

Muistatteko juhannuksena siskoni salaa isällemme kiikuttaman hauva-vauvan? Elämän keventäjän. Se on tuonut hurjasti iloa (ja ehkä vähän harmia) eikä vähiten minulle. Olen ominut viikonlopuiksi. Aamulla herännyt aikaisin ja lähtenyt lenkille. Päivisin ottanut touhuihini mukaan, vaikkei aina niin järkevää ollutkaan maalata huonekaluja koiran kanssa. Parasta on ollut tietenkin se, kun jälleennäkemisen riemu on niin valtaisa. Matot ovat kasalla yhdessä nurkassa, kun on mennä pyyhälletty. Iltaisin melko isoksi kasvanut koiruus on ollut sylissäni keinutuolissa.

Loppuviikosta menin maalle ja odotin innosta hyppivää koiraa vastaan, kun tulin autosta. Ei näkynyt eikä löytynyt myöskään sisältä mistään. Aikani etsittyäni löysin vain hiljaiset vanhempani. Koira oli jäänyt auton alle ja se oli jouduttu välittömästi lopettamaan. Ja juuri hetkeä ennen kuin saavuin. Se oli kamala paikka. Isäni näki kaiken ja oli paikalla hyvästelemässä koiran. Hautasi seuraavana aamuna. Voi kurjuus. Kevensi elämää vähän turhan vähän aikaa. Ollaan surtu muutama päivä. Lähinnä minä ja sisko eniten. Ihan olen kypsänä 'se oli vain koira, ei sitä kannata ajatella' -kommentteihin. Ei päde koiraan, jolla on ollut merkitys ja paikka elämässä.

Jos jotain iloista tai edes iloisempaa kerrottavaa pitäisi keksiä, niin sain maalausurakkani valmiiksi (olinkin jo aivan kypsänä). Kävin metsässä hakemassa kranssitarpeita, mutta löysinkin hirmuisesti suppilovahveroita, joita poimin palelevin sormin lumihiutaleiden hiljalleen leijaillessa (kurjaa vain olla metsässä ilman koiraa). Tein jouluruokaa pyhäinpäiväksi ja laatikot maistuivat niin hyviltä (olivat pitkään leivinuunissa) ja kinkun sijasta oli lammaspaistia. Leivoin pari maustekakkua ja piparkakkuja, joista tuli ihana tuoksu, kuten myös muutamasta metsästä tuodusta minikuusesta. Niin ja on ollut mukavan aurinkoista pitkästä aikaa. Ja se vielä, että kun olimme metsässä, niin isäni vain tuntui viheltelevän ja lauleskelevan. Jotkut ovat niin yltiöpäisen peruspositiivisia. Ihan siis hyvä mieli, vaikka surettaa.

Keltainen marraskuu

Marraskuun toinen ja pitäisi hehkuttaa harmaata ja synkeää, mutta mielessäni on vain keltainen. Tosin iltapäivien pimeys on kyllä yllättänyt tällä viikolla pahanpäiväisesti.

Ylläolevat viikonloppuna keräämiäni lehtileikkeitä ja alla tapettimetsästystä. Tapettitalon Juhannusruusua ja kellertävän sävyisenä tänään.

Ps. Ylimmässä kuvassa oleva lehtileike on Talo&Koti -lehdestä 1/2008 ja kuvatekstissä lukee "Vanha postikortti tai kirjekuori leimoineen voi olla mahtava sisustuselementti seinälle nostettuna. Jos normaalin värikopiokoneen A3-koko ei riitä, voi suurennoksen teettää erikoisliikkeessä. Kuvassa on yksi Henri Matissen kuvitetuista kirjeistä André Rouveyrelle." Tykkään Matissesta.