sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Hiljaa hyvä tulee?




Vastapainoksi viikon tuskailulle, riittämättömyydelle ja väsymykselle oli viikonloppu peltojen keskellä kaikessa rauhassa sekä rentoutumista metsässä, lenkkipolulla, saunassa, sitä yhtä taloa ihmetellessä (vain piipahdus; hiljaa hyvä tulee?) ja sitä loputonta hiomishommaa tehdessä. En malta odottaa sitä hetkeä, kun astiani saavat paikkansa ja keittiöön tulee lisää tilaa. Välillä kyllä syö naista moinen slow-meiningillä puuhastelu, vaikka useimmiten asenne kohdallaan onkin. Pari vuotta sitten laitoin tilaukseen isomman keittiön, mutta kun tuli toimitusvaikeuksia. Viimeisimmät tilaratkaisut nykyiseen keksin kesällä. Kaappi on, tuolit on, pöytä on, avohyllyjen kannattimet on, hyllyjä ei vielä ole. Siis ovat siellä, missä niitä kunnostan eivät suinkaan valmiina paikoillaan.

Tutustuin erilaisiin taloihin ja koteihin jokin aika sitten. Jälkikäteen äitini kysyi, missä niistä haluaisin asua. Vastasin, että asun mieluiten tämän hetkisessä kodissani. Joskus sitä vain tajuaa, miten kaikki on niin hyvin ja oma koti paras paikka. Vaikka se keittiö onkin vähän ahdas.



Leivoin omenapiirakkaa viikonloppuna. Tämän syksyn piiraisiin olen halunnut karamellimaisen pohjan ja napakan täytteen. En tiedä, mitä ajattelin vai ajattelinko mitään, kun viimeisimpään laitoin kaksi purkkia kermaa täytteeseen. En mukamas löytänyt jääkaapista muuta. Meni vähän överiksi, mutta söimme sitä suoraan vuokasta lusikoillamme jo uunikuumana. Ei siis missään tapauksessa pahaa, mutta rasva lillui pinnalla. Parasta ylipäätänsä jäähtyneenä.

POHJA:
100 g voita
1 dl tummaa sokeria
2 dl jauhoja

Nypitään.

TÄYTE:
purkki Bulgarian jogurtti sitruunaa
1 dl kermaa
1 rkl perunajauhoja
sokeria tarpeen mukaan
ja niitä omenanlohkoja.

Paistetaan niin kuin piirakat paistetaan. 


PS. Voi että, Aamunkukka muisti tunnustuksella. Kiitos! Yritän muistaa lisätä kaikki tuonne aikaisempien joukkoon.

tiistai 21. syyskuuta 2010

"Olen puutarhassa"




Viikonlopun sateissa oli vielä kesääkin jäljellä. Pelargoniat kukkivat melkoisessa loistossaan kuistilla ja ikkunalaudalla nökötti keväällä tekemäni "Olen puutarhassa" -kyltti. Kylttipohjan ostin askartelukaupasta, maalasin sen askartelumaalilla, kaivelin keittiön kaapeista ruususervettejä ja tekstin tulostin koneelta. Kuvat ja tekstin lakkasin kylttiin kiinni. Ensiksi kyllä porasin nuo reiät. Nyt joutaa kyltti talvisäilöön odottamaan ensi kevään ja kesän oven kahvassa roikkumisia.

Kiertelin metsissä isäni kanssa ja opettelin niitä "varmoja" sienipaikkoja. Yritin painaa taas mieleeni, mihin uunin pikkuluukkuun piti tehdä tulet, jos hella alkaa työntää savua sisään. On hyvä saada kaikenlainen hiljainen tieto talteen elämää helpottamaan ennen kuin on myöhäistä.

Huonekalujeni kunnostus ei ole jostain syystä edennyt pelkällä niiden katselemisella, mutta ehkä jotain tärkeää tapahtuu niitä miettimälläkin...


PS. Ihanainen Kirsikka muisti tunnustuksella, kiitos! Tunnustuksesta lisää tuossa vähän alempana.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Sienessä




Olen ollut sienestämässä ja siitä olenkin aivan tohkeissani. Nimittäin niitä sieniä on niin kivasti ja tällä sateella niitä tulee koko ajan lisää. Kärpässieniäkin on runsaasti ja nehän ne vasta hienoja on. Suolasieniä on jo jääkaapissa odottamassa salaatiksi ja kastikkeeksi pääsyä ja pikkuriikkisiä kangassieniä sain sen verran, että oli pakko säilöä ne desilitran lasipurkkiin. Niin huvittavalta kuin se määrä kuulostaakin. Toivottavasti saan lisää, muuten on syötävä ihan vain erityistilanteessa. Lapsena ruokalautasellani oli usein säilöttyjä minisieniä ja se oli hauskaa, kun niitä oli vielä itse poimimassa. Parhaat sieniherkut, mitä ne mahtaa muilla olla?

Sienestys, käsityöt ja se muu elämä pitävät nyt erityisen kiireisenä. Olen yrittänyt etsiä itselleni huivia, mutta tarjolla on pääasiassa tekokuituisia enkä niitä mielellään osta. Pyörähdin muka ohikulkiessani täällä ja ostin ihanaa mohairlankaa. On vain niin ohutta, että saas nähdä, milloin huivini on valmis. Sitähän en ostaessani ajatellut. Eilen taas hommasin takkikankaan tykötarpeineen. Voi kunpa pian olisi jotain valmista näytettävää, mutta sitä ennen taas tätä ihanaa keskeneräisyyttä ja loputtomiin suunnitelmia.


keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Sinisen vaje




Aloin neuloa petroolin värisestä langasta rannekkeita. Kerroin siitä työkaverilleni. Hän välittömästi kysyi, onko minulla sen värisiä vaatteita sitten. No ei, ei ole. Pitäisiköhän seuraavaksi neuloa harmaata, valkoista tai ruskeaa. Pitäisikö olla rannekkeiden väriset vaatteet. No ei, ei todellakaan. Ei kai.

Kesällä vaatekaappiini alkoi ilmestyä sinisiä vaatteita. Niitä ei ole kuulkaas ennen ollut siellä farkkuja lukuunottamatta. Pari sinistä tunikaa, neule, takki ja jopa siniset kengät. Selvä värivaje. Ja ihan kunnon sinistä tarkoitan. Vaaleansinistä kyllä löytyy. Ostin muuten kaupasta, kun en sentään kaikkea itse ompele. Kirpparilta löysin ison pyöreän pöytäliinan. Vaikkei ole sinistä, niin siitä voisi tulla melkoinen syyshame isoilla keltaisilla ruusuilla.

Viikonloppuna saan siskoni vieraaksi. Odotan innolla ja funtsin, mitä tarjoaisin. Ainakin teen jotain punajuuresta, sienistä ja omenoista. Yleensä otan vastaan tilauksia ja toivomuksia. Saas nähdä, tuleeko niitä tällä kertaa. Kun jotain menettää, tajuaa menettämiensä asioiden todellisen arvon. Olisi kiva, jos sisko asuisi vielä tuossa ihan vieressä eikä niin kamalan kaukana. Mukavaa on myös, jos ei mitään paikkaa särkisi tai kolottaisi. Melkoinen onni olla täysin terve ja nukkua yönsä hyvin. Melkoinen onni on moni muukin ihan tavallisen tuntuinen ja arkinen asia.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Petrooli, Okra ja Kanerva





Saanko esitellä Petroolin, Okran ja Kanervan. Omat voimaannuttavat värini tänä syksynä. Näistä tulee hyvä mieli. Suosittelen keräämään ympärilleen omat lempparit. Mitkä ne teillä ovat juuri nyt?