sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Elämä kantaa




Juhannuksena hellimme kilvan hauva-vauvaa, jonka siskoni salaa kiikutti isälle syntymäpäivälahjaksi. Isämme oli haaveillut koiran hankinnasta, joten ei se mikään karmea yllätys ollut. Kerrassaan hellyttävä. Puhdas tarkoitus toimia elämän keventäjänä. Sitähän se totisesti olikin. Katsella nyt koiruuden kuperkeikkoja nurmikolla.

Kävelimme paljon paljasjaloin. Siskoni mukaan se hoitaa sisäelimiä. En ihmettele yhtään. Sorateillä kävely tuntui takaraivossa asti. Etsimme liitereistä pyöriä eri vuosikymmenten varrelta ja pyöräilimme pitkin niittykukkasten reunustamia pikkuteitä. Siskoni miehelle jäi aitasta löytynyt vanha ruosteinen potkuteltava rollaattorin tapainen, mutta oli oiva kulkupeli sekin. En muista nähneeni mikään kesä näin paljon luonnonkukkia. Apilapelto avautui pihamaalta. Metsämansikoita (ja yksi kypsä mustikka) riitti jälkiruokaan.

Hiljaisuus tuntui ihanalta. Kylän juhannuskokko kajasti ulkosaunan ikkunasta. Naapurin täti (joka on mielestäni ollut yhtä vanha jo kolmekymmentä vuotta) tarjosi vaaleanpunaisessa huvimajassaan portviiniä. Kuljin hameessa ja mietin: elämä kantaa.



PS. Toin yhden kaksikymmentä vuotta aitassa lojuneen klassisen naistenpyörän itselleni kaupunkiin. Sinisen Tunturin. Otin mukaan myös muutaman pärekorin. Eiköhän niistä yhden voisi viritellä tarakalle. Isäni ihmetteli, miksen halunnut ottaa käyräsarvista, koska olin AINA halunnut käyräsarvista pyörää. Totesin, että ihmiset muuttuvat. Muuttuvat kahdessakymmenessä vuodessa paljonkin.

10 kommenttia:

  1. Voi kuinka suloinen koiruus : ) Kerrassaan ihana!

    Vanha pyörä on varmasti ihana ajettava ja vielä pärekorikin. Kyllä sillä kelpaa pyöräillä : )

    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  2. Suloinen koiranpentu.
    Sinisellä tunturilla pyöräilen minäkin. Noin kerran vuodessa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat marjat, näin kyllä heti että ne ovat luonnon omaa tuotantoa ;-)

    Koira on hyvinkin siliteltävän näköinen, jopa näin kissaihmisestä...

    VastaaPoista
  4. Miten kaunista luettavaa ja katseltavaa- Ihana postaus, kiitos!

    ps. laitathan ihmeessä kuvia uudesta/vanhasta menopelistä!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan suloinen koiravauva! Varmasti isäsi on nyt onnellinen!

    VastaaPoista
  6. Muistan niin hyvin tuon käyräsarvikuumeen. Ja sainkin sitten isosiskon vanhan fillarin, johon vaihdettiin käyrät sarvet. ;)

    Ihana hauvavauva! Ja tuliaisesi kuulostavat huipuilta!

    VastaaPoista
  7. Ihana koiravauveli! :) Ja ihanaa kesätunnelmaa kuvissasi muutenkin! Meillä ei vielä olleet metsämansikat kypsiä.

    Minäkin olisin valinnut "mummopyörän" käyräsarvisen sijaan ;)

    VastaaPoista
  8. Katsula: Totta, pyörä on todella kevyt polkea. Takarengas on vain vaihdettava, kun näyttää pelottavan haperolta. Aurinkoisia päiviä sinullekin!

    Katja: Saas nähdä, jääkö oma pyöräilynikin kerran vuoteen. :) Olen niin kävelijä/juoksijatyyppi. Toivottavasti ei.

    Kuukki: Metsämansikat maistuivatkin ihan aidoilta. Itseasiassa maku oli niin voimakas, että melkein tuli joku metsämansikka-esanssi mieleen! :) Minäkään en osaa tällä hetkellä päättää, olenko enempi kissa- vai koiraihminen...

    Aamunkukka: Kiitos itsellesi! :) Katsotaan, tulisiko kuvia jossain vaiheessa...

    Siirisofia: Kyllä koira on sulattanut kaikkien sydämet. On vielä melko kilttikin. Itkee tosin vähän öisin. Mutta tuo niin paljon hyvää mieltä.

    Teija: Halusin aikoinani ihan hirmuisesti käyräsarvista pyörää ja sen sainkin. Isäni muistaa tämän hyvin ja jaksaa aina siitä muistuttaa. Toi jopa kerran pyörän minulle kaupunkiin, mutta en kertaakaan polkenut sillä ja parin vuoden päästä se lähtikin takaisin maalle. :)

    Iida Emilia: Mitäs me mummopyöräilijät... :) Mukavia kesähetkiä sinne!

    VastaaPoista
  9. Tuon pennun ilmeessä on jotakin kovin liikuttavaa. Varmasti isäsi osaa iloita koiruudestaan.Hieno lahja.

    Juhannus, tai mikä aika hyvänsä, läheisten ympäröimänä on hyvää aikaa. On päiviä, jolloin huomaa herkemmin kaiken todella arvokkaan ja myös päiviä, jolloin osaa nauttia ihan täysillä olemisesta, kesävarpaiden ulkoiluttamisesta ja pienistä tuokioista. Juhannuksesi kuulosti juuri sellaisilta päiviltä. Ja kyllä, elämä kantaa ja meitä kannetaan. On vaikeampia hetkiä, surullisia ja raskaitakin asioita mutta silti rinnalla myös paljon hyvää.

    Onnea pyörästä! Mukavia kesäretkiä sen keralla sinulle toivottelen.
    Ai niin, ja sitäkin vielä, että minusta nuo metsämansikat näyttävät tosi ihanilta kipossansa.
    ps. täällä kans yksi, joka olisi lapsena halunnut käyräsarvisen pyörän :)


    Onnea siis polkupyörästä! Nyt kori vaan kyytiin ja ajelemaan.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Anu lämpimistä sanoistasi! Pentu tosiaankin näyttää kuvissa melkein surumieliseltä, mutta taitaa olla väsynyt. On vielä niin pieni, että kesken leikin kellahtaa maahan nukkumaan. Suloista, kun välillä on kippuralla selällään ja toisinaan yrittää pyydystää häntää ja samalla heittää kuperkeikkoja.

    Hienosti kiteytit ajatuksen elämän hetkellisyydestä, samanaikaisuudesta, positiivisuudesta ja toivosta.

    Nyt lähden ulos luontoon, mutta ilman pyörää. Tarvis vielä sen kypärän...

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)