torstai 15. huhtikuuta 2010

Kotimuseo




Otteita kirjasta Yksinkertaisesti kaunista: "Kuvittele, että olet museon tai taidegallerian kuraattori ja kotisi on ikioma museosi. Silloin aarteesi eivät kerry vain turhaksi roinaksi nurkkiin, vaan tuottavat jatkuvaa iloa ja mielihyvää. Todellisessa museo- ja galleriamaailmassa kuraattori vastaa esineiden hankinnasta ja huolenpidosta. Sama pätee kotimuseossa. Sinulla on kuitenkin museoväkeä vapaammat kädet päättää, millä ja miten kartutat henkilökohtaisia kokoelmiasi. Voit kerätä periaatteessa mitä tahansa."



"Museokuraattorin keskeisempiin huolenaiheisiin kuuluu esineiden näytteillepanon ratkaisu. Kotioloissa se tarkoittaa sitä, että loihdit sekalaisesta tavarapaljoudesta jotakin erityistä. Päätä teema ja pitäydy siinä - älä kuitenkaan ikuisesti, ettet kyllästy. Tuskin ihmiset kävisivät Tate-galleriassakaan, jos sen näyttelyt eivät koskaan vaihtuisi. --Kotisi on oma museosi, joten tee juuri niin kuin hauskimmalta tuntuu."




Kotimuseota onkin hauska pitää vai mitä mieltä olette? Nyt vain tarvitsisi tännekin museokuraattoria vähän järjestelemään paikkoja, siivoojaa siivoamaan ja puutarhuria koulimaan venähtäneet taimet sekä lainakättä käyttämään tietokonetta oman kipeän sijasta. Mutta kiitos edellisistä tunikakommenteistanne! :) Keksinköhän enää yhtä oivaltavaa ompelusta...

Rentouttavaa loppuviikkoa ja nauttinnollisia hetkiä omissa kotimuseoissa!

14 kommenttia:

  1. Kuraattorille ja siivoojalle olisi täälläkin pikku puuhaa ;o) Sinulla on taas niin ihania kuvia - ja mistä löysit tuon niin maukkaan kahvipurkin?

    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kuukki, kiitos! Pakko ottaa muutama kaunis yksityiskohtakuva omaa mieltä rauhoittamaan, koska tuntuu, että kaikki on ympärillä hyrskynmyrskyn ;) Kahvipurkki on lapsuudenkodistani ja siinä on pidetty kaakaojauhetta. Sain sen pääsiäisenä äidiltäni. Ihana ja nostalginen!

    VastaaPoista
  3. Kiva ajatus kotimuseosta. Osaisinpa vielä sommitella tavarat jotenkin kauniisti..
    Kiitos blogivierailusta, olen ostanut homemade nauhan sinooperista.

    VastaaPoista
  4. Kotimuseo, tuopa onkin päivän paras oivallus!

    VastaaPoista
  5. Ihastuttava ajatus, kotimuseo. Rakkaani usein ihmettelee miksi kannan kaikkea vanhaa roinaa kotiin, ja sitten niitä pitää vielä kuljetella aina uusille paikoille. Nytpä on hyvä selitys, kotimuseota on hoidettava :)
    Siivoojaan voisi varmaankin palkata samoin perustein??
    Taas on perjantai, ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Anis, kiitos nauhatiedosta :)

    Miia, olen itsekin oivalluksesta innoissani!

    Piupau, kotimuseossa on todellakin työtä riittämiin :D Varsinkin nyt, kun pitää vaihtaa kevätnäyttely! Täytyy pakata edeltävän näyttelyn tavaroita varastoihin, hankkia mahdollisesti uutta, inventoida vanhaa ja siivota tottakai... Ja kotimuseohan on oltava tietenkin sellainen, missä voi ottaa rennosti ja missä sielu ja ruumis lepää!

    VastaaPoista
  7. Täällä kahden kotimuseon kuraattori! Toinen täällä kotona kaupungissa ja toinen kohta ovensa avaava kesäkodissa.

    Ihania kuvia ja ihania tavaroita sun kesäkodissa.

    Mulla on muuten tuon sivupalkissa olevan Arabian Ali-sarjan kahvikuppeja asetteineen. On niin kotoinen olo...

    VastaaPoista
  8. Hei!Hauska ote kirjasta, kotikuraattori voisi olla jotain :) Lähestymis tapa on hyvä näin ei tulisi hankittua turhia asioita vaikkakin hyviä olisi.
    Kurkkaan blogiisi nyt ensikertaa ja täällähän on kotoisaa ja viihtyisää.
    Hyvää viikonloppua!
    -Marie

    VastaaPoista
  9. Tuossa oli ajatusta. Kotimuseo on siitäkin kiva, että asetelmia ja esineitä saa katsella ihan rauhassa.
    Ajattelin vielä lohduttaa, että siivotonta on täälläkin. Keskitytään siis tosiaankin kokonaisuuksien sijaan pieniin yksityiskohtiin. Ja myös katselemaan ulos! Niin ja kuuntelemaan vallitsevia äänimaisemia. Silmät vain kiinni ja heti on mukavampaa. Juuri nyt laulavat linnut niin voimallisesti, että ei voi kuin nauttia.

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia... Niitä jää vaa tuijottamaan! :) Kotimuseo kuulostaa oikein kivalta!

    VastaaPoista
  11. Olipa hyvin kirjoitettu. Juuri näin se on!

    VastaaPoista
  12. Ah, miten osuvasti oivallettu! Kuviakin oli ilo katsella! Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  13. Nonna, sullahan pitelee kohta kiirettä kahden kotimuseon parissa! :) Itseäni jotenkin viehättää tuo Ali-sarjan sininen väri. Tosin mulla on vain yksi kahvikuppi ja yksi teekuppi tasseineen. Mutta pidän niistä paljon.

    Marie, kiva kun pistäydyit täällä ja tervetuloa toistekin!

    Anu, se on ihana taito osata nauttia pienistä arjen yksityiskohdista, luonnosta ja äänimaisemista antamatta arjen kaaoksen stressata. Tätä taitoa täytyy kehittää vielä lisää!

    Anastasia, kiitos ja kauniita hetkiä sinullekin.

    Hyvä mieli ja Sari, kiva että tykkäätte myös kotimuseo-oivalluksesta! :)

    VastaaPoista
  14. Multa löytyy toi sama ihana Lady coffee -purkki, se on ihana!

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)