maanantai 1. helmikuuta 2010

Löytöjen viikonloppu


Nyt ehkä on pientä kerskailua ilmassa. Ihan vähän siis ja ehkä syytäkin on. Viikonloppu oli mukava ja lauantaina kiertelin äitini kanssa maalaiskirppareita. Sattui eteen kaikenlaista mukavaa todella paljon. Oikeastaan hämmästyttävän paljon. En voinut vastustaa esimerkiksi näitä Arabian raitalautasia. Siis keräsin lähes koko astiaston eri kirppareilta. Mätin vain lautasia syliini hintaan 1-4 euroa kappale. Matalat, syvät ja leipälautaset vaaleanpunaisena. Yhden vaaleansinisen pikkulautasen myös löysin, kun sinistä raitaa itselläni jo onkin. Kivaa, kun ei ollut hinnalla pilattuja. Joskus kirppareilla nimittäin ärsyttää kiskurihinnat.


Makuuhuoneeni verhoprojekti eteni taas, kun pääsin valikoimaan neljä tarkoitukseen sopivaa pitsilakanaa. Päälimmäisen pitsihässäkän ostin lähes pilkkahinnalla kirppikseltä keittiööni verhoksi.

Ja mikä parasta: löysin Arabian vanhan taikinakulhon melko edullisestikin vielä! Olen rikkonut omani ja kaivannut sitä moneen otteeseen. Miten nämä ovatkaan niin käteviä käytössä! Miksi ihmeessä ei voida ottaa tällaisia loistoyksilöitä uustuotantoon? Ostaisin heti kaikki koot, jos tulisi myyntiin. Nyt alankin jo kipeästi kaivata astiakaappia. Vanhaa sellaista. Sopivaa ei ole vielä löytynyt ja rahatkin siihen ovat jo valmiina piirongin laatikossa.

No sattuipa eteen myös tällaisia helmitauluja muutamalla eurolla. Tässä vähän rämä versio. Ja sattuipa eteen paljon muutakin...



19 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia!
    Minullakin on muutama lautanen siniraitaisena, senttihintaan ostettuna. Tosi kivan näköisiä molemmat värit yhdessä.

    Ja taikinakulhosta pidän myös :)

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä.
    Äidilläni on tuota siniraitaa ja samaa vaaleanpunaistakin astiastoa. Mukaanlukien ihanat tee kupit. Hän on luvannut, että jokin päivä saan ne itselleni :)

    Minulla on noita taikinakulhoja viisi. olen ostanut ihan pilkka hintaan ja ovat niin käteviä! Teen niihin salaatit, ja tarjoan kiisselit, puurot ja naposteltavatkin.

    Ja helmitaulu on kyllä ihan helmi! Rämä tai ei... :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavia löytöjä, aivan ihastuttavia! Ja noita taikinakulhoja käytän itse tosi usein. Taikinat, salaatit, sopat, kiisselit, puurot, joskus kukka-asetelma ja milloin mitäkin sujahtaa niiden suojiin. Tuo on kyllä totta, että saisivat ottaa uustuotantoon kaikki koot!
    Noista raitalautasista tuli muuten hyviä muistoja. Mummolassani on sarjaa ja mummolan kesät ihan tulvahti mieleeni.

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä! Tuollainen taikinakulho (tai muutama...)täytyy laittaa heti hankintalistalle :)

    VastaaPoista
  5. Piti sanoa juuri samat sanat kuin Viivu jo sanoi :)
    Mukavaa viikkoa Sulle.
    ps. Voit kertoa mulle lisää Köpis-vinkkejä kun ennätät. Ihan mitä vaan.

    VastaaPoista
  6. Mietin kaapinetsintäprojektiasi ja tuli mieleeni, että oletko kysellyt Pehtoorin puodista Tampereen likiltä? Antiikkikahvila Pehtoori ja Pehtoorin puoti kantsii tsekata :)
    Aivan ihania vanhoja aarteita on siellä nettisivuillakin nähtävillä. Minä en ole paikan päällä ikinä ollut, ihaillut vain sivuja. Meillä on meneillään yksi huonekaluostos juuri tuolta (huonekalu on siellä käsittelyssä ja odotan, että pian saataisiin jo noutaa se!!).
    Ollaan muuten ihan samanlaisia siinä, että rahat on säästettynä johonkin haaveeseen ja sitten rauhassa tutkaillaan, koska sopiva osuu kohdalle :) Ja sitten voi käydä heti kiinni!

    VastaaPoista
  7. Tuulella: Nuo ovat kyllä söpöläiset yhdessäkin. Oletpa edullisesti löytänyt omasi! Itse olen tottunut vähän tyyriimpiin hintoihin täällä pääkaupungin kupeessa kirppiksiä kiertelevänä. Siksi olikin niin erilaista ja erihintaista ostella toistasataa kilometriä kauempana.

    Emilia: Mietiskelinkin viikonloppuna, onko tällaista raitaa myös kuppeina saatavana. Kadehdin kyllä viittä taikinakulhoasi! :)

    Anu: Kiitos jälleen kerran linkkivinkistä. Katsastinkin pikaisesti sivut ja hyvältä näytti. Olisi kiva päästä käymään, mutta ei ole kyllä mitenkään minkään normikulkumatkani varrella :( Tosin jos se oikea löytyy Tampereelta, niin eihän se sitten ole matka eikä mikään. Täytyy ottaa kyllä pian oikeasti työn alle tämä kaappiasia!

    Viivu: No kyllä kannattaa laittaa hankintalistalle. Ovat niin käteviä, mutta aika hankalia löytää. Varmaan siksikin, kun ovat olleet aikojen saatossa niin kovassa käytössä, että on mennyt rikkikin, kuten minullakin kävi.

    Rouva M: Mukavaa viikkoa sullekin ja toivottavasti viikonloppureissusi meni mukavasti! :) Täytyykin palailla muistoissa ja valokuvissa taas takaisin Köpikseen...

    VastaaPoista
  8. Upeat löydöt! Tuo taikinakulho etenkin.

    VastaaPoista
  9. Mahtavia löytöjä!!
    Kyllä kannattaa poikkeilla maalaiskirpuissa.
    Helmitaulu on ihana :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat löydöt. harvoin enää löytää todellakaan arabiaa, niin että hinta/laatusuhde on kunnossa. nykyään liian ylihinnoiteltuja. Taikinakulho on mahtava myös.

    VastaaPoista
  11. Minuun kolahti tuo nuo pitsilakanat. Ihana, runsas pitsireunus tuossa etummaisessa! Tuli myös kesäisiä mummolamuistoja tuosta vaaleansiniraitaisesta lautasesta.

    VastaaPoista
  12. Oi, mitä löytöjä! Kaikki on niin ihania!

    Muakin joskus ärsyttää kun kirpparilla pyydetään Arabiasta ihan hirveitä hintoja. Ymmärränhän minä, että ne on laadukkaita ja useat arvokkaitakin, mutta joskus menee vähän yli kun tavislautasesta pyydetään kymmentä euroa yms. Antiikkiliikkeet on asia erikseen! Olisin myös ostanut pitsilakanoita Fidasta, mutta kun niistäki pyydettiin 8 euroa, niin en sitten raaskinut. Musta toi on aika paljon...(ja vielä Fidassa)

    Meidän äidiltä muuten löytyy noita taikinakulhoja, ihailen niitä aina... :)

    VastaaPoista
  13. Mahtavia löytöjä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  14. Itse olen ihan samaa pohtinut jo monet vuodet että miksei tuota arabian kulhosarjaa enään tehdä uusintana. Minulla on mummoni perintönä se ja en raaski nyt käyttää sitä kovinkaan paljon koska se on vähän rikki ja sitten minulla on ihana mummoni arabian kalalautanen jota käytän jatkuvasti ja kumma kyllä kestää pesukoneenkin hyvin.
    On ne vaan hyviä nuo mummon perinnöt.
    Tiina

    VastaaPoista
  15. Minä täällä vielä heeei :)
    Meille sanoivat sieltä Pehtoorin puodista, että voivat joko lähettää kalusteen tai sitten sen voi hakea. Meidän kaluste on sellainen 120 cm korkea hylly, joten ei kovin suuri. Luulisi silti, että suurempiakin tuodaan kotiin. Niin ja sitä vielä, että sitä meidän hyllyä ei ollut nettisivuilla. Soitin puotiin ja kerroin mitä haluamme ja sieltä sanoivat, että no problem, varastossa on haluamiani kaksi eri mallia. Lähettivät s-postilla kuvat meille ja me tehtiin päätös. Toimi hyvin :)
    Kivaa tiistaipäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Hienoja löytöjä!

    Nuo taikinakulhot näyttävät hurmaaville, niinkuin muutkin ihanuudet!

    VastaaPoista
  17. Kiitos kommenteista, olette ihania! :)

    Anu: kiitos lisävinkeistä. Täytyykin soitella sinne. Tässä vähän jo googlailin kuvia ja pohdin erilaisia vaihtoehtoja astiakaapille. Ei katsos ole vielä aivan päivänselvää, millaisen tarkalleen haluaisin... :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistä! Vaihdan mielelläni ajatuksia :)